Kaksi orpotyttöämme Haitilla

Rakas ystävä,

Tämä kevät on ollut voimallista toiminnan aikaa. Herra on hyvä! Seurakunnat ovat järjestäneet useita viikon mittaisia evankelioimistempauksia. Paljon väkeä on vapautunut voodoohengistä, tullut uskoon ja jo kastettukin. Parantumiset ovat uskovien jokapäiväistä elämää. Kun ei ole lääkäreitä, lääkkeitä eikä niihin rahaakaan ja kun vielä “Kela” ym. tuet puuttuvat, ihmiset kiinnittävät katseensa yksin Jeesukseen. He ottavat heti rukoiltuaan uskossa parantumisen vastaan.

Oppilaita on kouluissa tullut uskoon ja opetuksen jälkeen jo kastettukin. Muistathan, että nämä ihmiset tulevat pakanuudesta, voodoon pimeydestä valkeuteen! Kiitos Herralle voitoista!

Slummien kujilta kerätyt orpolapsetkin ovat jo tottuneet säännölliseen elämään ja koulunkäyntiin. Monenlaista vaihetta heidän kanssaan on käyty läpi. Aluksi lapset iloitsivat kouluunpääsystä ja ruuasta. Sitten tulivat presidentin vaalien aiheuttamat poliittiset mellakat aiheuttaen ahdistusta, paniikkia ja pelkoa pienissä koululaisissa. Mutta Herran armosta ja voitelussa olemme saaneet vastaanottaa näissäkin koetuksissa voitot niistä etukäteen uskossa kiittäen.

Koulujen kesälomat alkavat kesäkuun lopussa. Olemme päättäneet pitää koulujen tiloissa orpolapsille ja kaikille halukkaille koululaisille ja katulapsille kesäleirejä. Vapaaehtoiset opettajat ja pastorit ovat jo ryhtyneet valmisteluihin. Leireillä lapset saavat päivittäin lämpimän ruuan ja ohjelmassa on pelejä, laulua, urheilua ja heille opetetaan pelastuksen tie Jeesuksessa. Slummi, niin aikuiset kuin lapsetkin, ovat innoissaan lasten hengellisistä kesäleireistä.

 
ORPO JEAN:

Nimeni on Jean. Kukaan ei tiedä mitään syntymästäni, koska mitään papereita ei tehty. Yksivuotiaana menetin isäni. Tuntematon ohikulkija ampui hänet kadulla. Äitini kuoli vatsasairauteen. Ei ollut rahaa mennä lääkäriin. Sukulaisista en tiedä mitään. Söin mitä kaduilta löysin. Kouluun en päässyt rahan puuttuessa mutta minulla oli oma tyyny. Löysin sen kaatopaikalta ja hankasin sen puhtaaksi joessa. Tyynyni kuuli minun kaikki vaikeuteni ja kipuni, joista en voi puhua. Itkettää muistaa niitä. Olin aina yksin. Pastorit tulivat minun luokseni. He antoivat minulle vaatteet ja koulutavarat. Nyt saan käydä koulua. Saan syödä keitettyä ruokaa niin paljon kuin haluan. Elämäni on muuttunut; ei ole enää kipuja. Opettajat ovat sanoneet, että minun ei enää tarvitse muistella menneitä ja pelätä. Olen nyt Jeesuksen oma. Jeesus elää koko ajan minun kanssani ja antaa minulle uusia asioita. Olen nyt onnellinen ja kiitän teitä, jotka tuette tätä työtä. Kiitän ja rukoilen, että minun Jeesukseni siunaa teitä. Jean

Haitia on paikoittain vaivannut voimakas kuivuus. Puuttomien vuorten rinteet näyttävät kaukaa katsottuna karulta kuivalta hiekalta. Myöskin kaikki slummimme ovat kuivuneita paikkoja. Pölyävät hiekkatiet ja kujat kiertelevät sähäkästi vieri viereen rakennettujen talojen ja hökkeleiden lomitse jättäen tuskin tilaa puille tai ruohollekaan. Romuja ja roinaa riittää kaduilla ja tienvarsilla. Voodoossa kun ei tahdota hävittää roskia. Slummeissa eletään päivä kerrallaan itseään suojellen ja ruokaa etsiskellen.

 
TAMAR-TYTÖN TAISTELUT:

Helteinen päivä kääntyi tapansa mukaisesti mustaksi yöksi. Pieni kynttilä lepatti lommuisen pesuvadin päällä viimeisiä vääntöjään jättäen lopulta kaksitoista henkisen perheen sysimustaan pimeyteen. Yhdeksän vuotias Tamar haukotteli helpottuneena kynttilän sammuttua, koska saattoi nyt turvallisesti nukahtaa. Perheen savesta, lankuista ja pellinpaloista kyhätyn kodin katto oli tehty kuivista palmujen oksista. Joskus oksia oli syttynyt kynttilästä palamaan. Taattua oli, että Tamar valvoi aina kynttilän sammumiseen asti.

Tyttö ei pelännyt pimeyttä eikä öisin rapistelevia rottia. Hänen perheessään oli kymmenen lasta. Jokainen yö venytti perheen kärsivällisyyttä kun jokaisen kymmenestä lapsesta oli nukuttava kyljellään karkeiden hiilisäkkien päällä. Säkit olivat vanhoja, repeytyneitä ja mustien hiilien likaamia. Säkit aiheuttivat ihon kutisemista. Tamar tunsi epätasaisella maalattialla jokaisen montun ja yksittäisen ihoon painautuvan kiven. Kukaan lapsista, ei Tamar eivätkä hänen sisaruksensakaan, olleet koskaan nukkuneet patjalla. Sellaisesta ei ymmärretty edes unelmoida.

Lapset makasivat sivuittain jokainen kääntyneenä samaan suuntaan. Näin maalattiasta riitti tilaa jokaiselle. Perheen äiti oli aina vakuuttanut nälkäkivun poistuvan vatsallaan nukkuessa. Mutta siihen hoitomuotoon heidän kodissaan ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta.

Tamarin isällä oli pikkuinen viljelyskaistale vuorenrinteen autiolla puolella. Siellä perhe kasvatti ohraa tai hirssiä. Jyviä haluttiin myydä linnunsiemeniksi.

Isän voimat katosivat sairauden myötä. Tamarin tehtäväksi tuli ohran katkaisu ja kuivaaminen auringossa. Kuivunut ohra piti jauhaa survimella tai hakkaamalla sitä raskaalla mahetella tai puisella kepukalla. Nälkiintynyt Tamar oli pieni ja heikko heiluttamaan tuntikausia raskasta mahetea ylös alas kapeassa puukaukalossa. Jauhamansa ohran Tamar kasasi litteäksi kudotulle olkilautaselle (laye), jolla hän viskasi jauhamansa ohran ilmaan päästäkseen eroon hiekanmuruista ja akanoista. Ohrajauho keitettiin sitten perheen kahdelletoista jäsenelle syötäväksi.

Kuivuus oli nyt tuhonnut viljelyskaistan. Vaikeasti sairas isä ja Tamar tuijottivat kyyneleitään pidätellen tuhoutunutta ohraa. Pieninkin toivo ruuasta oli kadonnut.

Pettynyt katse pysyi tiukasti maassa tytön harppoessa isänsä rinnalla kotiin. Tamar potki paljailla jaloillaan pölyävää irtohiekkaa. Ei ollut sanoja tuohon hetkeen. Vilkaistessaan eteensä Tamar näki savua nousevan ilmaan ja haistoi palavan hiilen. Jollain naapureista oli ruokaa syötäväksi. Tamar toivoi, että se olisi hänen perheensä.

Päästyään kotiinsa tyttö katsoi heti kolmea suurta kiveä ja kattilaa “chodia” perheen keittopaikassa. Kattila oli tyhjä. Äiti pyrähti sanattomana keräämään lähistön pusikoista lehtiä, joista hän sitten keitti veden ja suolan kanssa lehtisoppaa. Tamar tiesi, ettei soppa vie kivuliasta nälkää, mistä koko perhe kärsi. Isän kuoltua ja äidin sairastuttua lehtisopasta tuli jokapäiväinen ateria.

Tamar oli napakka ja ikäisekseen pikkuvanha. Yhdeksän vuotiaana hänestä tuli äiti nuoremmille siskoille ja itseään vanhemmille veljillekin. Rahattomina kukaan heistä ei päässyt kouluun, ei oppinut lukemaan, kirjoittamaan tai laskemaankaan. Mutta Tamar oppi hengissä selviytymisen salaisuudet ja siskoista ja veljistä huolehtimisen. Pienelle tytöllä oli päivittäinen vastuu yhdestätoista ihmisestä.

Muta- ja likapipareita myytiin tuhansittain kaikkialla Haitilla. Mutta Tamarin perheellä ei ollut varaa ostaa niitä. Sensijaan hän oppi itse tekemään mudasta ja hiekasta pipareita, joilla perhe pääsisi pahimmasta nälästä. Lopulta Tamar oli niin nälkäinen, että hän ei ottanut enää aikaa mutapipareiden muokkaamiseen ja kuivaamiseen auringossa. Hän yksinkertaisesti kuopi maasta käsillään hiekkaa, minkä sitten tunki suuhunsa. Tamarilla ei ollut edes vettä, jolla olisi huuhtonut hiekat kurkustaan alas. Hän opetti myös sisarensa ja veljensä helpottamaan nälkäkipuaan hiekannielemisellä!

Uskovina emme suo tällaista lähimmäisillemme missään, emme Haitillakaan. Lainoppinut kysyi kiusaten Jeesukselta: “Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi ja sanoi: “Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin; kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraaavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: “Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan”. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” Hän sanoi: “Se, joka osoitti hänelle laupeutta”. Niin Jeesus sanoi hänelle: “Mene ja tee sinä samoin” (Luuk. 29-37).

Haavoittunut ei ollut hyvän samarialaisen alueelta mutta Jeesuksen sanojen mukaan hän oli tämän “lähimmäinen”. Lähimmäisemme on apuamme tarvitseva henkilö. Ymmärrämme toki, että emme voi tehdä kaikkea mutta Herra varmasti tahtoo meidän tekevän jotakin!

Älä kiellä tarvitsevalta hyvää, milloin sitä tehdä voit (San. 3:27). Kiitos rakas ystävämme, että olet uskollisesti ollut tekemässä sitä “jotakin”. Olet rukoillut työn ja meidänkin puolestamme. Olet lahjottanut omastasi katu- ja orpolapsien ruokaan, kouluun, vaatteisiin, puhtaan juomaveden jakamiseksi ja koko slummin evankelioimiseksi. Mikään lahjasi ei ole ollut liian pieni. Jokainen centti ja euro on ollut ja yhä on tarpeen. Olet säästänyt lahjallasi monta elämää. “Lesken ropo” on kallisarvoinen Jeesuksen silmissä.

Jos mahdollista, annathan lahjasi joka kuukausi. Näin helpotat meitä jatkuvan työn ylläpitämisessä. Voit halutessasi tehdä myös testamenttisi tälle työlle.

Autuas se, joka vaivaista holhoo! Hänet Herra pelastaa pahana päivänä. Herra varjelee häntä ja pitää hänet hengissä, ja maassa ylistetään hänen onneansa, etkä sinä anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolle. Herra tukee häntä tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat (Psa 41: 2-4).

Ihanaa on, että voimme aina luottaa Herran Sanaan! Siksi on tärkeää rukoilla ja kuunnella Herran hiljaista ääntä ja toimia uskollisesti saamamme kehoituksen mukaisesti.

Yhdeksän vuotiaina monet unelmoivat siitä, mitä heistä tulee suurena. Tamarilla ei ollut sellaisia unelmia. Tulevaisuuden toivokin oli hukassa. Tamarin ajatus ja huoli oli saada itselleen ja sisaruksilleen päivittäinen ateria ja päästä nälkäkivuista.

Tamar on kallisarvoinen esimerkki. Hän edustaa lukemattomia slummin lapsia Haitilla, jotka juovat suolaista, saastunutta vettä maasta tai saastuneesta joesta, syövät hiekkaa, mutaa ja puiden lehtiä…mitä tahansa, täyttääkseen vatsansa ja vaientaakseen kipunsa. Sinä, rakas lukijamme, olet nyt henkilö, jota Herra kehottaa toimimaan näiden lasten säästämiseksi.

Tulkoonpa Franciscus Assisilaisen rukouksesta meidänkin rukouksemme:

Herra, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne missä on vihaa, kylväisin rakkautta,
missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta,
missä epäsopua, loisin yhteisymmärrystä,
missä erehdystä, viittaisin totuuteen,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, kantaisin toivoa,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä alakuloisuutta, virittäisin ilon.
Niin että, oi mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia,
pyytää ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
vaatia rakkautta kuin rakastaa toisia.
Sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
antaessaan anteeksi saa itse anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Me Rukoilemme puolestasi ja toivotamme sinulle onnellista kesää!

Rakkaudella,

           Marja ja Risto

PS. Katsothan lapsityötämme klikkaamalla tästä:

Yksi orvoistamme