Jouluna, valon juhlana, iloitsemme Jeesuksen Kristuksen syntymästä, josta Johannes sanoo:

”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14.)

Kerron tässä, miten seurakuntaamme kuuluva Querdine koki elämässään todeksi sananpaikan: ”Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.” (Joh. 1:5.)

Seurakunnillamme Haitilla on rukouskokoukset kello neljä aamuisin. Querdine, elämän koulussa hioutunut lukutaidoton pienten lasten yksinhuoltaja nousi hyvissä ajoin makuusijaltaan, maalattialta, ehtiäkseen joka-aamuiseen rukouskokoukseen. Hän pyyhki hiostavan yön tuoksut iholtaan kostealla rievulla, kietaisi ylleen haalistuneen polyesterimekon ja suuntautui kohti suopellon laidalla olevaa kirkkoa.

Tuberkuloosissa riutuneen miehensä kuolemasta lähtien Querdinelle oli ollut tärkeää viipyä aamuyöt Herran edessä ennen helteisen päivän raadantaa. Rukoushetkien tähden hän koki pysyvänsä henkisesti koossa slummin pusertavissa paineissa ja jaksoi pölyisen hiekkatien varrella myydä riisiä säkistään asiakkaitten kippoihin tai taskuihin. Pusseja ei ollut. Rukousten voimistamana hän illan pimetessä keitteli lapsilleen priimuksella kuhmuisessa alumiinipesuvadissa riisiä, päivän ainoaa ateriaa, ja rukousten tähden hän jaksoi vielä iltayöstä kantaa ruoka-, pesu- ja pyykkivedet ämpärillä matkojen takaa aina, kun veden ostoon oli kertynyt kolikoita.

Querdine ei valittanut. Jumala puhui hänelle ja oli läsnä niin helpoissa kuin vaikeissakin tilanteissa. Herra oli hänen kaikkensa, hänen suurin rakkautensa, ilonsa ja onnensa. Querdine säteili iloa ja ehtymätöntä jaksamista.

Herran turvaan luottaen hänen oli jätettävä lapsensa slummin kujalle, kun hän itse teki työtä. Aina oli löytynyt enkeli auttamaan, vilkaisemaan lasten perään. Hyvin nuo pienet olivat pärjänneetkin, pitäneet huolta toisistaan ja tunsivat Herran tien.

Niin, Querdine tallusti kirkolle päin Daavidin virsi ajatuksissaan:

”Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.” (Ps. 103:1-5.)

Pelkäämättä hän kulki pimeitä, kapeita ja monttuisia kujia. Paksu jätteiden löyhkä ja yön kostea kuumuus verhosi yöllisen kulkijan. Oli hiljaista, lukuunottamatta rottien ja sikojen rapistamista tunkioissa.

Slummi nukkui. Näin Querdine luuli, kunnes hökkelin takaa punakaapuiset ihmissyöjät marssivat hänen eteensä. Nainen ei ehtinyt sanoa, ei rukoilla eikä edes ajatella mitään, kun miehet seisoivat muurina hänen ympärillään ottaakseen hänet. Yhtäkkiä miesten ilme muuttui oudoksi tuijotukseksi. Sitten kannibalistit juoksivat kauhusta ulvoen tiehensä kaikkiin ilmansuuntiin niin kuin käpälistään pääsi.

Querdine katseli ympärilleen ihmetellen, mikä sai miehet pakenemaan. Sitten hän huomasi, että hänen oma ihonsa loisti valoa. Jumalan kirkkaus oli varjellut hänet ja ajanut ihmissyöjät matkoihinsa. Nyt Querdine muisteli pastorinsa kertoneen, että israelilaiset näkivät Mooseksen ihon säteilevän aina, kun tämä oli ollut Herran läheisyydessä, ja että israelilaiset pelkäsivät lähestyä Moosesta tämän säteilyn takia. Pietari, Johannes ja Jaakob näkivät vuorella, kuinka Jeesus muuttui, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko ja hänen vaatteensa muuttuivat valkoisiksi niinkuin valo. (2. Moos. 34:28-35; Matt. 17:1-2).

”Oi Herra, minun rakkauteni, kuinka minä rakastankaan sinua, minun turvani ja apuni”, Querdine ylisti, ja hänen sisimmästään pulppusi riemu. Hänen jalkansa tuskin koskettivat maata hänen liitäessään juosten kirkolle kertomaan tapahtuneesta Psalmin tavoin:

”Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä. Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.” (Ps. 34:4-6.)