Lokakuu 2018
Rakas ystävämme,
Olemme molemmat, Risto ja minä, alun perin kotoisin Kotkasta. Kuten tiedätte, Kotka on merenrantakaupunki, jossa on Suomen suurin vientisatama.
Muutaman minuutin kävelymatkan päässä lapsuuden kodistani on Venäjän keisari Aleksanteri III:n kalastusmaja, jossa keisariperhe vietti vuosittain aikaa 1800-luvulla kalastellen Suomen suurimpia lohia ja nauttien kauniista alueesta. Keisarinna Maria oli syntyjään Tanskan prinsessa Dagmar. Myöhemmin koski padottiin sen yläjuoksulla kahdessa ei paikassa. Tämä tyrehdytti suurelta osin Langinkosken vesiä tyrskyineen sen suuruuden vaahtopäivistä.
Minun nuoruudessani tuo kalastusmaja alueineen oli jo museona mutta koski vaahtosi vielä patoamattomana suuruuttaan. Kun Risto ja minä seurustelimme yli puoli vuosisataa sitten, meillä oli tapana toisten nuorien kanssa ulkoilla keisarisella kalastusalueella.
Kerran treffi-iltanamme jouduin hoitamaan sisareni tytärtä Tarjaa, joka oli vuoden ikäinen. Laitoimme Tarjan vaunuihin istumaan ja veimme hänet kalastusmajalle. Tyttö katsoi innoissaan silmät lumoutuneina valtavasti ryöppyävää ja valkoisena vaahtoavaa koskea.
Minä puolestani koin tuon vahvasti virtaavan kosken kuvaavan uskovan ihmisen elämää. Niissä kohdissa koskea, joissa oli suurimmat kivet ja esteet, vesi vaahtosi ylittäen ihmisen korkeuden.
Olin nuori ja kokematon uskon asioissa, mutta jotenkin tuona treffi-iltana Herra avarsi minut veden riuhtomista katsellessani ymmärtämään sitä hämmennystä, yksinäisyyttä, tuskaa, pettymystä ja ahdistusta, jota uskossaan kasvamaton henkilö kokee jouduttuaan voittamattomilta tuntuviin vaikeuksiin. Silloin asioiden painaessa saattaa tuntua siltä, että Jumalakin vaikenee. Sisäistämättömäksi jäänyt Jumalan Sana ja omat vähäiset kokemukset eivät silloin tunnu riittävän astinlaudaksi ulos vaikeuksista. Kuitenkin rakastava Herra on epäuskoisista tuntemuksistakin huolimatta läsnä jokaisessa ahdistuksessa. Pyytäessämme uskossa, Hän nostaa meidät ajallaan vaikeuksien yläpuolelle. Sieltä käsin, kun näemme asiat oikeassa mittasuhteessa ikään kuin Jumalan näkökulmasta, voimme edetä Herrassa luottavaisesti ja voittoisasti.
Koskessa on myös kohtia, joissa on vain keskisuuria kiviä ja esteitä. Niissä vesi ryöppyää vähemmän ja alempana. Tuollaiset voitettavilta tuntuvat koetukset eivät yllä pimittämään uskovan päämäärää eikä saavutettavissa olevaa voittoa. Se kuvasi minulle uskossaan koetellun ja kasvaneen aikuisen elämää. Siinä aikuinen tasapainoilee eteenpäin Sanan johtamana ja keskustellen Herran kanssa sekä odottaen hätäilemättä ja kärsivällisesti oikea-aikaista apua. Uskossaan kasvaneella aikuisella on jo kokemustensakin kautta laajempi näkökenttä elämään. Hän katselee Sanan kautta elämäänsä ikään kuin ”Jumalan näkökulmasta” eikä joudu häilyvien tunneryöppyjen saartamina epätoivoon. Kun koetuksen vedestä nostaa uskossa katseen ylös Herraan, Raamattu lupaa, että Herra nostaa ahdistuksesta avaralle paikalle (Psa. 18:17-18, 20-21). Herra kantaa omansa murheet ja vie tämän asiat voittoon. Elämässä olevat vaikeudet, laakso-ajat, opettavat ja rohkaisevat uskovaa luottamaan ja turvautumaan yksin Herraan ja hänen lupauksiinsa. Ne ovat aikoja jolloin usko kasvaa. Vaikeuksien ja Sanan kautta kypsytään hyvää hedelmää kantaviksi ja hengellisesti vahvoiksi uskoviksi, kestäviksi ja luotettaviksi Jeesuksen sisariksi ja veljiksi.
Kosken alajuoksulla on jo rauhallisempaa. Vedet eivät enää vaahtoa eivätkä ryöppyä. Virta on yhä voimakas, mutta veden pinta näyttää suhteellisen tasaiselta. Katselin sitä haltioituneena. Kirkkaat auringon säteet heijastuivat vedenpintaan. Ne näyttivät ilakoivan ja tanssivan veden pinnalla kuin tähtisädetikut. Tuossa vaiheessa vaeltavan katse pysyy valossa veden pinnan yläpuolella vajoamatta vaikeuksiin tai esteisiin. Ylistys ja karkelointi Herrassa täyttää mielen. Sisäistetty Sana ja ilo Herrassa toimii. Ilossa on voima (Neh. 8:9-10). Tuo kosken vaihe heijasti minulle taivasten valtakuntaa tässä ajassa, johon kuuluu ilo, rauha ja voima Pyhässä Hengessä (Gal 5:22; Room. 14:17, 15:13). Silloin Herrassa kyetään käymään tulevat ongelmat läpi luottavaisesti, voittoisasti ja kärsivällisesti. Sisäinen vahva ja horjumaton ilo kulkee kuin punaisena lankana vaelluksessa.
Taivasten valtakunta on myös rauhaa, josta Jeesus sanoi: Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkö peljätkö (Joh:14:27). Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:7).
Taivasten valtakunnassa on myös voima pysyä Jumalan lapsena, voima voittaa kiusauksissa, todistaa ja nousta itsensä yläpuolelle Herrassa. Silloin uskova ei enää ole oman sielunsa eli Sanan linjasta poikkeavien ajatustensa, pelkojensa eikä epäuskoisten tunteittensa vanki, vaan hän on hyviin töihin käyttökelpoinen ihminen.
Elämän kilparadalla ei voi juosta edestakaisin, ei SIKSAKKIA omalta juoksuradalta toisten juoksuradalle eikä ympyrää. Juostessa on naulittava katse Herraan ja luvattuihin voittopalkintoihin, jotta hengellisen työn ja vaelluksen vaosta tulee suora (Hebr. 12:1-2; Fil. 3: 13-14; 2. Tim. 4:7-8; 2. Tim. 2:4-5; 1. Tim. 6:12; 1. Piet. 1:4, 5:4; Jaak. 1:12; Luuk. 9:62). Voittaminen kilparadalla edellyttää sääntöjä noudattavaa kurinalaisuutta (1. Kor. 9: 24-27).
Paavali sanoi: Minä en juokse umpimähkään, en taistele ilmaan hosuen (1. Kor. 9:26). Panethan sinä juostessasi turvasi kanssakilpailijoiden sijasta yksin Jeesukseen. Juoksun suhteen meillä taitaa olla parannuksen teon paikka!
HAITI
Kiitämme sydämestämme armahtavaa Isäämme siitä, että Hän vastasi rukouksiin säästäen köyhät poloisemme hurrikaani Isaac:lta. Hirmumyrsky kulki Haitin ohitse merellä!
Kansalla on nyt uudenlainen turvaton olo, koska paikallisen rahan arvo on nopeasti laskemassa. Suurin osa kansasta elää kahdella dollarilla päivässä – slummissa vähemmällä. Nyt tuon pienen rahan ostovoima laskee. Myös valtio on epävakaa ja elintarvikkeiden saanti saarimaassa on epävarmaa. Tilannetta pahentaa vielä se, että eletään parhaillaan hurrikaanikaudessa.
Poliittiset mellakat alkoivat heinäkuussa, kun kaiken edellisen lisäksi nostettiin vielä polttoaineiden hintoja 50%. Auton renkaiden palamisen aiheuttama musta savu peitti taivaan, ja aseistettuja riehujia vaani kaduilla, katoilla ja autojen lavoilla. Huumaava meteli täytti kaupungin. Kuoliaaksi ammuttuja ruumiita lojui verilätäköissään kaduilla. Ammutuksi tulemisen pelosta ohikulkijat riensivät ohitse edes vilkaisematta uhreja. Tuo pääkaupunkiin keskittynyt taistelu voimisti entisestäänkin vahvaa slummin muuttoliikennettä. Jouduimme ajoittain sijoittamaan lapset yöksi seurakuntatiloihin. Riehuva pimeys ympärivuorokautisine kauhuineen on ollut lapsille sydäntä särkevän pelottavaa. Entiset turvattomuuden tunteet yrittivät nousta uudestaan pintaan. Olemme tehneet kaikkemme lasten suojelemisessa, tyynnyttämisessä ja auttamisessa. On paijattu, pidetty sylissä, kuunneltu lasta ja sitten nostettu katse ylös Jeesukseen rukouksin, kiitoksin ja lauluin. Haitin tilanne rauhoittui, kun pääministeri erosi, ja Haitin uudeksi pääministeriksi nimitettiin Jean Henry Ceant ja presidenttinä on Mr. Jovenel Moise. Uusi hallitus alkoi 16.9.2018. Jokainen lapsista on nyt OK. Heidät on pidetty ahkerina koulussa ja kiinteässä yhteydessä seurakuntalaisiin.
Meillä on sydämellä uusia evankelioimiskampanjoita, jotka odottavat varoja. Toivomme myös kesän aikana vähentyneen kannatuksen nousemista, kun työkulut pysyvät vuodenajoista huolimatta aina samoina. Rohkenemme näin joulun alla myös toivoa, että monet voisivat lahjoittaa lasten joululahjoja varten hiukan ylimääräistä (kasvaneille lapsille suurempia kenkiä, vaatteita jne).
Olemme tehneet lähes 40 vuotta Herran johtamina uskonvaraista työtä. Uskomme, että Herra siunaa tarvittavat varat oikea-aikaisesti. Näiden vuosien aikana Hän on totisesti täyttänyt tarpeemme jättämättä meitä kertaakaan pulaan. Isä pitää liittonsa ja lupauksensa! Kiitos ja ylistys ja kunnia Hänelle ja rakkaat kiitokset siunauksineen myös sinulle, joka osallistut työhön rukouksin ja varoin.
INTIA
Taivastenvaltakunnan työ menestyy Herran johtamana ja siunaamana myös Intian slummeissa, vuoristokylissä ja kaupungeissa. Työtä tehdään maassa missä evankeliointi on joltain osin kielletty. Työn tuloksena ihmisiä vapautuu, paranee ja tulee uskoon. Kastetilaisuuksia pidetään tämän tästä. Kaikki tapahtuu Pohjois-Intiassa olevien voimakkaiden kristittyjen vainojen keskellä. Ruoka- ja vaate-apua jaetaan toisissa tilaisuuksissa tarpeen mukaan. Kiitos Herralle saaduista voitoista! Olemme nyt valmistamassa useita kymmeniä tuhansia evankelioimispaketteja (kussakin 4 kirjasta) jaettaviksi vuoristoseurakuntiemme kautta yksityisiin koteihin. Olethan asiassa mukana – saamme näin yhdessä niittää runsasta satoa taivasten aittoihin.
Sinä ystävämme olet meille rakas. Olemme kiitollisia siitä, että Herra on kutsunut tähän työhönsä oman luonteensa mukaiset uskolliset työtoverit. Haluamme tässä siunata sinua Herran siunauksella:
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua
Herra valistakoon kasvunsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Amen
Rahankeräyslupa: FinnBeraka ry:lle (Y-tunnus 2444361-5) Poliisihallituksen 03.11.2023 myöntämä keräyslupa numero RA/2023/1341 alkaen 01.01.2024. Koko Suomi paitsi Ahvenanmaa. Kerätyt varat käytetään opetus- ja valistustoimintaan sekä humanitaariseen avustustoimintaan. Varoja käytetään myös kriisipalveluun ja lähetettyjen työntekijöiden ylläpitoon. Työn kohdealueet ovat Haiti, Intia, Kenia ja Meksiko. FinnBeraka ry, Lähdepolku 11 A, 00660 Helsinki.