Maaliskuu 2012
Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani, Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni. Ylistetty olkoon Herra! – niin minä huudan, ja vihollisistani minä pelastun (Psa. 18: 2-4).
Rakas ystävä Herrassa,
Me kiitämme sinua sydämemme pohjasta yhteistyöstä. Vuosi 2011 oli siunattu ja menestyksellinen vuosi. Herra antoi meille suuria voittoja niin Haitilla, Intiassa kuin Suomessakin.
Perustimme SUOMESSA vuonna 2011 Herran kehoituksesta uuden suomalaisen yhdistyksen, FinnBeraka ry:n, jonka yhteyteen siirsimme nyt kaikki työmme. FinnBeraka ry kustansi ja myy Marjan kirjaa: Iisebelien keitokset sakenevat Haitilla ja muuallakin. Iloitsemme siitä, että ystävät ovat tukeneet lähetystyötä ostamalla noita kirjoja. Ensimmäinen kirja on nyt loppuunmyyty ja odotamme, että uusi kirjakin myydään loppuun tämän vuoden kuluessa. Olemme kiitollisia siitä, että työ FinnBerakassa alkoi täydessä laajuudessaan saatuamme heti rahankeräysluvat.
Vuonna 2011 me perustimme Herran kehoituksesta myös rukouspalvelun: nettirukoilijat.com, jossa rukoillaan tarvitsevien puolesta kolmessa maanosassa (USA+Haiti, Eurooppa ja Aasia) ja aikaerojen vuoksi ympäri vuorokauden. Vajaassa puolessa vuodessa sen kautta tuli kontakteja 2850 kpl.
HAITI
Viime vuoden aikana seurakuntiemme lukumäärä kasvoi Haitilla 10:stä seurakunnasta 20:een seurakuntaan! Tällaista tuplaantumista voi ainoastaan Herra saada aikaan! Nyt seurakunnissamme on yhteensä 6094 jäsentä.
Oppilaita 10:ssä koulussamme on yhteensä 2115. Slummissa on myös katulasten päiväkoti. Viikottain 2-4 työryhmää toimii ja evankelioi slummin kaduilla katulasten, orpojen, huonokuntoisten vanhusten, pahoinpideltyjen ja nälkiintyneitten apuna. Tiedottajaryhmä taas ilmoittaa erilaisin keinoin tilaisuuksista ja vaaratilanteistakin slummissa.
Opettajat järjestävät lähes viikottain slummin asukkaille ilmaisia kristillisiä elokuvailtoja. Tammikuun puolivälissä järjestettiin koko slummin kattava tempaus, jolloin keskityttiin useiksi päiviksi tekemään työtä slummin kaduilla vähäosaisten auttamiseksi. Ruoka-apua jaettiin vuoden 2011 aikana 19600 riisiateriaa. Lisäksi nyt helmikuussa 2012 jaettiin 4026 riisiateriaa.
Kuvan oppilasryhmä teltassa.
Nuorten miesten kuoro ylistämässä Herraa.
Naisopettajia ja seurakuntalaisia.
Pieniä telttakoululaisia opettajineen.
INTIA
Kuvassa seurakunnan 8-vuotisjuhlassa lapset esiintyvät hengellisessä näytelmässä.
Kuva lastenkokouksesta.
Me perustimme vuonna 2011 BERAKA INTIAN, johon liitimme kaikki Intian 3:ssa osavaltiossa toimivat työmme: Hapur (UP), Chamba (UK), Dharamshala (HP), Mandi (HP), Jassur (HP), Nirankari (HP), Charkila (UK), Charkhile (UK), Delhi.
Vuoden 2011 aikana me saimme 2 uutta työaluetta lisää! Kiitos Herralle! Jokaisella alueella toimii nyt 3 vapaaehtoistyöryhmää.
Seurakuntia on 4. Kokopäiväisiä pastoreita 4 samoin evankelistojakin on 4. Lisäksi työstä vastaa yksi johtava pastoriperhe, joka tuli meidän kauttamme uskoon vuonna 1984.
Suoritamme kurssimuotoista koulutustoimintaa 2:ssa osavaltiossa. Nuorten raamattukoulu pidettiin kesällä 2011. Samoin pidettiin lasten 6-päiväinen kesäleiri 128:lle lapselle kesällä 2011. Raamattukoulun oppilaat valmistuvat 16.3.2012 ja heidät lähetetään työkentälle. Valmistaudumme ottamaan eri osavaltioista 12 uutta nuorta seuraaviksi koulutettaviksi.
Tänä keväänä pidämme myös johtajuuskoulutuksen Delhissä noin 100 henkilölle.
Kahdessa osavaltiossa, Himachalissa ja Uttrakhandissa, jaetaan henkilökohtaisesti jokaiseen kotiin hindinkieliset Uudet Testamentit.
Vuonna 2011 jaettiin Pohjois-Intian köyhillä vuoristoalueilla yhteensä 42240 riisiateriaa. Helmikuussa 2012 jaoimme Intiassa yhteensä 6560 riisiateriaa.
Ihmisiä pelastuu, kastetaan ja myöskin paranee. Tässä joistakin parantumisista:
Herra Rathorelin molemmat munuaiset olivat olleet jo 7 vuotta lähes tehottomat ja nyt miehen kunto oli niin huono, että lääkärit arvelivat hänellä olevan elinaikaa vain muutamia viikkoja. Mutta Herra paransikin tuon miehen seurakuntamme kokouksessa!
Delhissä pidettiin 21 päivän paasto. Sen tuloksena kolme hinduperhettä tuli uskoon.
Neljäntenä paastopäivänä kokoukseen tuli Nepalista perhe. Perheen äiti oli kärsinyt jo kauan kovia vatsakipuja. Perhe oli käyttänyt tuhansia rupeeta (Intian rahaa) lääkäreille ja antanut temppeleihin, moskeijoihin ja guruille. Parantumisen toivossa he olivat antaneet rahaa myös noidille. Mutta kukaan edellä mainituista ei saanut äidin vatsakipuja loppumaan. Viimeisenä mahdollisuutenaan perhe tuli seurakuntaan etsimään apua. Kuunneltuaan Sanaa koko perhe tuli uskoon, ja seurakuntalaisten rukoillessa heidän puolestaan, perheen äiti parantui täysin. Tämän jälkeen perhe tuli myös kasteelle ja haluaa nyt kokopäiväisesti palvella Herraa Jeesusta!
Myöskin eräs toinen hinduperhe tuli kirkkoon. Perheen äidissä ollut riivaaja rupesi huutamaan kokouksessa. Rukoiltaessa nainen vapautui riivaajasta. Samanaikaisesti jokainen perheenjäsen parantui vaivoistaan! Tämän kaiken tapahtuessa saman kokouksen aikana perhe otti hämmästyneenä ja iloiten Jeesuksen vastaan vapahtajanaan.
Neljäntenätoista paastopäivänä tuotiin kävelemään kykenemätön rampa mies perheensä saattamana seurakunnan kokoukseen. Mies oli lisäksi täysin riippuvainen dialyysihoidoista. Tuossa kokouksessa koko perhe tuli uskoon! Rampa mies parantui täydellisesti ylistyksen aikana. Parannuttuaan hän kulki rappuja ylös ja alas – ilman apua.
Paaston lopussa kastettiin Dharamashalassa viisi uskoontullutta korkeaan kastiin kuuluvaa perheenjäsentä.
Ystävämme, me haluamme päättää tämän kirjeemme sinulle Daavidin virren sanoin:
uulkoon Herra sinua hädän päivänä, varjelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi. Hän lähettäköön sinulle avun pyhäköstä ja tukekoon sinua Siionista. Muistakoon hän kaikki sinun uhrilahjasi, ja olkoon sinun polttouhrisi lihava hänen silmissään. Sela. Hän antakoon sinulle, mitä sydämesi halajaa, ja täyttäköön kaikki sinun aivoituksesi. Suotakoon meidän riemuita sinun voitostasi ja nostaa lippumme Jumalamme nimeen. Täyttäköön Herra kaikki sinun pyyntösi. Nyt minä tiedän, että Herra auttaa, voideltuansa, vastaa hänelle pyhästä taivaastansa, auttaa häntä oikean kätensä voimallisilla teoilla. Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme nimeä (Psa. 20:2-8).
Herra siunatkoon sinua ja rakkaitasi.
Rakkaudella,
Ps. Muistathan, että kaikki yhteys- ja pankkitiedot ovat nyt muuttuneet. Käytäthän kannattaessasi oheisina olevia uusia tilisiirtolomakkeita ja muutathan uudet tiedot myös pankkiisi.
Rakkaudella,
Marja ja Risto
Rahankeräyslupa: FinnBeraka ry:lle (Y-tunnus 2444361-5) Poliisihallituksen 03.11.2023 myöntämä keräyslupa numero RA/2023/1341 alkaen 01.01.2024. Koko Suomi paitsi Ahvenanmaa. Kerätyt varat käytetään opetus- ja valistustoimintaan sekä humanitaariseen avustustoimintaan. Varoja käytetään myös kriisipalveluun ja lähetettyjen työntekijöiden ylläpitoon. Työn kohdealueet ovat Haiti, Intia, Kenia ja Meksiko. FinnBeraka ry, Lähdepolku 11 A, 00660 Helsinki.