Maaliskuu 2025

Evankelioimispakettien kokoamista Delhissä.

Evankelioimispakettien kokoamista Delhissä.

Rakkaat ystävät,

Kiitos uskollisuudestanne toimia rukouksin ja varoin evankelioimistyössä Jumalan valtakunnan edistämiseksi. Olette esimerkillisiä lähettäjiä ja Jumalan palvelijoita.

Me voimme kentällä hyvin. Taistelut ovat rankat ja tuntuvat loputtomilta, mutta Herra vie rakkaudessaan aina voittoon. Jeesus voitti vihollisen jo Golgatalla ja siitä me pidämme kiinni.


HAITI:

Vuonna 2023 covid-19 virus teki tuhoaan Haitilla. Sitten jengit valtasivat slummit kidnappaamisineen, tappamisineen ja raiskauksineen vuosina 2022-2024. Näinä aikoina me pidimme turvallisuussyistä auki vain yhtä koulua 320 oppilaalle. Mutta vuoden 2024 lopussa koulu jouduttiin ajoittain sulkemaan.

Vuonna 2023 jengitappelut laajenivat koko maan käsittäväksi sisällissodaksi. USA:lta ja Kanadalta saatiin sotilaita, panssarivaunuja, aseita ja ruoka-apua. Vuoden 2024 aikana jengien raakuus kohdistui ainoastaan slummeihin. Suurin osa väestä piiloutui syrjäseuduille. Slummiin jääneet ovat vieläkin kätkeytyneinä mökkeihinsä ja ovat nälkäkuoleman partaalla.

Ylläpitämämme orvot (25) asuivat orpokodissamme koulun lähellä. Heidät ruokittiin ja hoidettiin. Lapset pysyivät terveinä ja kävivät koulua läpäisten maan viralliset testit. Mutta, kun vuonna 2023 orpokodeista, kouluista ja seurakunnista tuli pääkaupunkiseudulla ryöstämisten ja raiskaamisten kohteita, me hajautimme ja piilotimme lapset. Heistä pidettiin huolta, ja he kävivät koulua silloin, kun se oli turvallista. Viime vuonna koulunkäynti oli osittain mahdotonta. Hajallaan turvapaikoissaan olleet lapset hoidettiin. Peseytyminen oli tosin veden niukkuuden vuoksi hankalaa. Lapsia opetettiin mahdollisuuksien mukaan yksitellen ja pienryhmissä.

Mellakoiden ja kirkumisten kuuleminen päivin ja öin sekä silvottujen ruumiiden näkeminen kaduilla ja pihoilla teki lapset levottomiksi, pelokkaiksi ja alakuloisiksi. Siksi heidän sielunelämänsä (tahto, ymmärrys ja tunteet) hoito on ollut ensi sijalla vuonna 2024. Tärkeää on ollut sylissä pito, halaaminen, Raamatun lukeminen ääneen ja rukoileminen. Lapsille on siis annettu aikaa turvapaikoissakin. He ovat yksitellen saaneet purkaa ja rakentaa tuntojaan puhumalla turvallisen aikuisen, lähinnä pastorin tai opettajan kanssa.

Olemme vuosia osallistuneet puhtaan juomaveden kuljettamiseen tankkiautoilla slummiasukkaille kuutena päivänä viikossa. Toiminta on ollut kannatusvaroista riippuvaista. Vuosina 2023-2024 vesiprojektin hoito on ollut epäsäännöllistä kidnappaamisten ja sisällissodan vuoksi. Veden jakaminen tankkiautoista kyläläisten avonaisiin astioihin altisti slummiväkeä Covid 19-virukselle. Myös jengien tekemien murhien, ryöstämisten, pahoinpitelyjen ja raiskaamisten vuoksi joukkokokoontumisia vältettiin. Lopulta jengit takavarikoivat tankkiautotkin. Veden jakamista, mikä on slummin tärkeimpiä projekteja, on hoidettu rajoitetusti vuonna 2024.

Ilman juomaveden jakamista slummiväki ottaa vetensä saastuneista lätäköistä ja joista. Noissa vesissä kelluu kuolleita rottia, koiria, sikoja ja ihmisiäkin. Niissä myös peseydytään ja pestään pyykit. Kukaan ei korjaa raatoja pois. Loppuun rääkätyillä asukkailla ei ole henkistä eikä fyysistä voimaa eikä nyt rohkeuttakaan. Apua ei saa samantapaisessa tilassa olevilta viranomaisiltakaan. Kaivoja ei voi rakentaa rannalla olevan kaatopaikan päälle rakennettuun slummiin.

Käytössämme oli viime vuosina koulun lisäksi yksi kokoontumistila. Rauhallisina aikoina sitä käytettiin vilkkaasti. Lisäksi teimme yhteistyötä viiden seurakunnan kanssa, joiden tilat olivat käytettävissämme. Kokoontumisia harvensivat aseistetut jengit, jotka tulivat tilaisuuksiin etsimään kidnapattavia tai ammuttavia. Heidän päämääränsä oli saada asukkaat kauhun valtaan.

Näistä vesistä asukkaat hakevat talousvetensä.

Näistä vesistä asukkaat hakevat talousvetensä.

Läheiset hoitivat sairastuneita salaisissa piilopaikoissa. Sairaalat ovat jalkaisin kaukana ja maksullisia. Slummikodit ovat liian pieniä sairaan hoitamiseksi. Lisäksi asukkaat pelkäävät yleiseksi tullutta slummikäytäntöä, jonka mukaan virustauteihin sairastuneen terveet omaisetkin tapetaan tartuttamasta edelleen toisia asukkaita.

Slummien väkimäärä vaihtelee vuodenajoista riippuen ja kaupungin poliittisten tilanteiden sekä trooppisten myrskyjen mukaan. Vuonna 2024 muuttoliikehdintä, pakeneminen, oli suurin sairauksien ja mellakoiden vuoksi. Silloin pidettiin vain tilanteitten salliessa pieniä kokouksia. Rukous- ja sielunhoitoapua sai salaisessa paikassa. Levottomuudet aiheuttivat köyhyydessä ja alkeellisissa oloissa eläville vakavaa ahdistusta. Erityisen vaikeaa se oli katulapsille ja nälkiintyneille sairaille sekä kaduille hyljätyille vanhuksille.

Slummeissa noudatetaan oman käden lakia. Muuta lakia kansa ei tunne. Kouluttamattomat poliisit ovat kykenemättömiä järjestyksen ylläpitoon ja ohjaukseen. Hekään eivät ole koskaan kokeneet ns. ”normaalia elämää”, rauhallista kotia, ehjää perhettä ja välttävää toimeentuloa. Slummin asukkailla ei ole televisioita eikä radioita. Heistä 70-90% on luku- ja laskutaidottomia. Pääkaupungissa lukutaidottomuus on 50-60%. Kreolinkielinen väki ei myöskään ymmärrä maan virallista ranskan kieltä.

Ongelmana ovat nälänhädän lisäksi 80-90%:n työttömyys ja terveydenhoidon puuttuminen sekä lapsiorjuus. Ruoan, puhtaan juomaveden ja käymälöiden puuttuminen ja sähkö- sekä polttoainepula tekevät kuumuudessa elämisen sietämättömäksi. Tappamiset, raiskaamiset ja tauteja levittävät rotat ja nälkiintyneet kulkukoirat ovat päivittäisiä harmeja.

Viime vuonna me hankimme, pakkasimme ja rahtasimme satamaan Haitille toimitettavaksi 10 suurta lastia kuivaruokaa, vaatteita, hygieniatuotteita, lääkkeitä, taskulamppuja, pattereita, kenkiä, liinavaatteita, peittoja, tyynyjä, taloustavaroita, keittimiä, kattiloita, astioita, silmälaseja, käytettyjä tietokoneita, tulostimia, patteriradioita ja sähköön liittyviä johtoja, kirjoja, opetusfilmejä ja -materiaalia, ruuveja, nauloja, vasaroita, sahoja, porakoneita, rakennus- ja ensiaputarvikkeita, aurinkopaneleita ja polttomoottorinen vesipumppu.

Jaoimme kahteen otteeseen 30’000 kirjaa.

Jaoimme kahteen otteeseen 30’000 kirjaa.


POHJOIS-INTIA:

Työ köyhissä vuoristoissa etenee vastustuksesta huolimatta. Työkohteinamme ovat Intian neljä pohjoisinta osavaltiota Pakistanin rajalta Nepalin rajalle: Himachal Pradesh, Uttarakhand, Uttar Pradesh, Haryana, Hapur (UP), Chamba (UK), Dharamshala (HP), Mandi (HP), Jassur (HP), Nirankari (HP), Charkila (UK), Charkhile (UK), Delhi ja myöhemmin työkohteiksemme otetut Azamgarh, Khurja, Jammu ja Varanasi.

Vuonna 2023 valmistui Jharkhandissa (Bhikampur) kokoustila, johon mahtuu nyt 350 ihmistä. Vuonna 2024 työn johtaja meni naimisiin ja sai työtään varten uuden mopon. Työmatkoja pohjoiseen on vuoden 2024 aikana tehty 9 kertaa. Paikalliset ilahtuvat opintomateriaaleista, kuuntelevat innokkaina ja haluavat muuttuakin, mutta ovat käytännössä hitaita etenemään tahtomisissaan.

Uttar Pradesh, Madhya Pradesh, Chhattisgarh, Assam ja Uttrakhand ovat nyt kääntyneet voimakkaasti kristittyjä vastaan. Tuhansia kirkkoja on suljettu Uttar Pradeshin ja Chhattisgarhin valtioissa. Delhin lähellä oleva monitoimitalo on sen sijaan sadoille tulijoille liian ahdas. Etsimme suurempaa tilaa.

Dharamshalan monitoimitilassa naiset ompelevat päivisin. Iltaisin on ohjelmaa ja kokouksia kaikenikäisille. Alueella on nyt suuria levottomuuksia ja pahoinpitelyjä, joista monitoimitilan toiminta on kärsinyt.

Vuoden 2024 aikana jaettiin kaduilla ja koteihin 30 000 opetuspakettia. Lisäksi jaettiin syksyllä uusilla alueilla koteihin 30 000 pakettia, joissa kussakin on ilmainen hindinkielinen opetuskirja, traktaatti, valistuskirja ja Johanneksen evankeliumi. Ne on kirjoitettu ja painatettu paikallisin vapaaehtoisvoimin ja -varoin.


MEKSIKO:

Vuonna 2024 toiminta-alueillamme rajaseutuslummeissa ei työtä voitu tehdä huumekauppoihin liittyvien levottomuuksien, murhien ja väkivaltaisten aseellisten ryöstöjen vuoksi. Lisäksi USA:n rajojen auettua eri kansallisuuksista muodostuneet suuret väkimäärät, miljoonat ihmiset, ryntäsivät Meksikossa olevien työalueittemme kautta USA:n puolelle.


KENIA:

Vuonna 2023-2024 työ Keniassa syrjäytyi Haitilla olevien vaikeuksien vuoksi. Varat tarvittiin työhön Haitilla.


NETTIRUKOILIJAT:

Nettirukoilijat toimivat jokaisena vuoden päivänä muutamia keskeytyksiä lukuun ottamatta. Päivittäin rukoillaan keskimäärin 40-70 rukouspyynnön puolesta. Tietokoneemme täydellisen jumittumisen syyksi selvisi rukouspyyntöjen valtava määrä. Tietokonepalvelu ilmoitti, että muutaman viime vuoden aikana on rukouspyyntöjä lähettänyt 255 000 henkilöä!!!

Rukouskokous Intiassa.

Rukouskokous Intiassa.


SANA:

Emme aina ymmärrä, mitä Herra haluaa meille kulloinkin vaikeuksissamme puhua. Tilanteemme voi tuntua ja näyttää toivottomalta. Mutta, jos me rauhoitumme kuulemaan Herraa, niin Hänen Sanansa aukeavat, ja me saamme Sanasta uskon, ilon ja toivon odottaa jo matkalla olevaa Herran vastausta!

Vaikeutemme lopputulos ei riipu siitä, mitä me ahdistuksessamme inhimillisesti koemme tai ymmärrämme, vaan siitä, olemmeko juurtuneet Jumalan Sanaan. Jumalan lupaus, Sana, ei koskaan epäonnistu. Meitä rakastava Herra on aina meidän ymmärrystämme ja tietämystämme suurempi. Kannattaa uskoa Hänen lupauksiinsa. Silloin Kaikkivaltias tekee uskomme mukaisesti ihmeitä niin jokapäiväisessä elämässämme kuin vaikeuksissammekin.

Herran synnyttämä ilo (väkevyytemme) nousee meidän sisimmästämme. Se on aina olosuhteista riippumatonta ja kulkee punaisena lankana läpi elämämme. Tuo sisäinen ilo on Pyhältä Hengeltä saatu asenne!

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. (Gal. 5:22-23).

Vaikeuksissa on helppo menettää Herralta saatu ilo. Varsinkin, jos katsomme vain edessämme jylläävään vaikeuteen. Mutta, kun me olemme täynnä Pyhää Henkeä, niin tuo Herran ilo meissä varjelee ja voimistaa meitä. Silloin me kannamme myös Hengen hedelmää.

Elämme nyt nopeasti muuttuvassa ajassa. Vihollinen riehuu ja näyttää kiusaavan jokaista, etenkin uskovia. Monet ahdistuvat, pelkäävät ja eksyvätkin, kun etsivät oman inhimillisen sielunelämänsä (tahto, ymmärrys, tunteet) kaltaista tai sitä tukevaa sielunhoidollista apua. Kun katseemme jähmettyy myrskyyn, me koemme vaikeuksien ilkkuvan meitä epäonnistuneiksi. Silloin myös ilo eli voima, väkevyys ja rauha Herrassa katoaa. Mutta, kun me ryhdistäydymme tarraamaan Jumalan Sanaan, katsomaan olosuhteiden sijasta Jeesukseen ja kuuntelemaan Hänen ääntänsä, niin ilo saavuttaa meidät, ja apu eli rukousvastaus, lähtee liikkeelle.

Onnellisuus ei ole sama kuin ilo. Olemme onnellisia, kun meillä on uusi koti, saamme mieluisia asioita, ruoka riittää, olemme terveitä tai lapsemme pysyvät ojennuksessa. Onnellisuus johtuu siis ulkopuolisista tekijöistä.

Mutta Herran ilo tulee sisältäpäin. Se on olosuhteista riippumatonta. Kivuliaaksi ruoskittu ja kahlittu Paavali ylisti iloiten Herraa pimeässä vankilassa. Hän olisi voinut valittaa masentuneena, mutta hän tietoisesti päätti iloita. Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa meissäkin tuon sisäisen väkevyyden, ilon, Pyhän Hengen synnyttämän voimallisen asenteen, jos me vain vastaanotamme ja sallimme Hänen toimia meissä. Tämä edellyttää meiltä napakkaa ja tietoista lihalle kuolemista.

Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. (Gal. 5: 22-24)

On helppoa ärsyyntyä pahoina päivinä ja menettää ilo. Silloin me emme ole antaneet Pyhän Hengen vahvistaa meitä. Emme ole odottaneet Herraa, vaan olemme ryhdistäytymättöminä omine ajatuksinemme ja tunteinemme ajelehtineet siihen, että vaikeudet vallitsevat meidän ajatuksiamme ja tunteitamme ja tahtoamme eli sielunelämäämme.

Kantaaksemme Hengen hedelmää, meidän tulee olla ”kuritettuja”. Elämästämme tulee leikata pois Herran mielen vastaiset asiat. Meidän tulee myös oppia tyytymään oloihimme (Fil. 4:11), elämään sovussa lähimmäistemme kanssa (Hebr. 12:14), pyytämään ja antamaan anteeksi. Pysykäämme kadehtimatta, kilpailematta ja toisia ärsyttelemättä kukin niissä tehtävissä ja siinä asemassa, johon Herra on itse kunkin meistä pannut.

“Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin;” (Jer. 1:5a).

Vaikeuksien tullessa meidän on hyvä tunnustaa ääneen Jumalan Sanaa:

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
(Fil. 4: 6-7).

Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:19).

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut (Jes. 53:4-5).

Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen (2. Tim. 1:7).

Jo nyt ja tulevina aikoina uskoviakin pilkataan, vainotaan, kidutetaan ja surmataan. Jotkut joutuvat kulkemaan kärsivinä ja kodittomina, mutta he eivät luovuta. Hebrealaiskirjeen (11) mukaisesti he saavat todistuksen uskosta, vaikka eivät aina näe lupausten täyttymistä tässä elämässä. Tässä on uskon testi meillekin. Uskommeko silloinkin Herran voimaan, kun lopputulosta ei vielä ole inhimillisesti näkyvissä.

Opettaessaan meille uskosta (Mark. 11:22-25), Jeesus käytti esimerkkinä ”vuoren heittäytymistä mereen”. Tässä Jeesus lupasi, että meidän vuoremme (ongelmamme, kipumme) siirtyvät, kun me rukoilemme epäilemättä ja uskomme sekä vastaanotamme etukäteen kiittäen pyytämämme. Emme voi odottaa, että näemme ensin tuloksen ja sitten vasta uskomme. Vain Sanan synnyttämä usko voi ottaa vastaan ennen kuin lopputulosta näkyy. Epäileminen on jo epäuskoa.

Opettaessaan rukoilemaan, Jeesus neuvoi meitä pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. Anteeksianto on osa voimallista uskoa! Usko ei riipu siitä, mitä me näemme tai tunnemme. Usko perustuu Jumalan luonteeseen ja tekoihin. Luottaessamme Herran rakkauteen ja uskollisuuteen, me kunnioitamme Häntä vaikeuksienkin keskellä.

Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. (Room. 15:13.)


Me toivotamme teille rakkaat

SIUNATTUA  KEVÄTTÄ  JA  PÄÄSIÄISTÄ!

 

 

 

 
 
Rahankeräyslupa: FinnBeraka ry:lle (Y-tunnus 2444361-5) Poliisihallituksen 03.11.2023 myöntämä keräyslupa numero RA/2023/1341 alkaen 01.01.2024. Koko Suomi paitsi Ahvenanmaa. Kerätyt varat käytetään opetus- ja valistustoimintaan sekä humanitaariseen avustustoimintaan. Varoja käytetään myös kriisipalveluun ja lähetettyjen työntekijöiden ylläpitoon. Työn kohdealueet ovat Haiti, Intia, Kenia ja Meksiko. FinnBeraka ry, Lähdepolku 11 A, 00660 Helsinki.