Marras-joulukuu 2023
Oheinen virsi kertoo Jeesuksen ensimmäisestä tulemisesta maan päälle:
Jeesus Kristus meille nyt neitseestä on syntynyt. Ihmiseksi Jumala tuli tänne taivaasta.
Kansa kaiken maailman näkee ihmeet Jumalan: Sana tuli lihaksi, tänne ihmislapseksi.
Synnittä on syntynyt, synnittä myös elänyt, kantoi synnit maailman, mursi vallan kuoleman.
Ilo, rauha mukanaan saapunut on päälle maan Jumala ja ihminen, auttajamme armoinen.
Isän luota lähtenyt Isän luona taas on nyt, voitti vallat turmion, taivaan aukaissut hän on.
Hän on Isän vertainen, yhtä iankaikkinen, istuu Isän rinnalla maan ja taivaan Herrana.
Jumalalle kunnia olkoon korkeudessa, maassa rauha, suosio, hyvä tahto, sovinto.
(Virsi 16, Hemminki Maskulainen, virsikirjaan v. 1605)
Nyt maailma muuttuu kiihtyvää vauhtia. Monet uskovatkin luulevat kaiken jatkuvan jokseenkin ennallaan. He eivät tule ajatelleeksi, että vaikka Beetlehemin seimessä maannut Jeesus tuli maanpäälle ensimmäisessä tulemuksessaan ihmisten sydänten hengelliseksi kuninkaaksi, niin Hän tulee toisessa tulemuksessaan maanpäälle toisenlaisena. Hän tulee silloin Kuningasten Kuninkaana hallitsemaan fyysisesti koko maailmaa 1000 vuodeksi:
Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: “Kuningasten Kuningas ja herrain Herra”. (Ilm. 19: 11-16).
Mutta ennen tuota Jeesuksen toista tulemista maanpäälle uskovat temmataan ylös Jeesuksen tykö. (Ilm. 3:10; 1.Kor.15:51-52; 1.Tess. 4:16-17; Joh. 14:3).
Meidän uskovien tulee nyt valmistautua ja odottaa ylöstempaamista, ettei meille kävisi kuten tyhmille neitsyille, jotka jäivät valmistautumattomina porttien ulkopuolelle. (Matt. 25.)
Paavali kirjoitti Rooman uskoville ja meille:
Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät. (Room. 13: 11-14.)
Uskovien kannattaa ottaa Paavalin kehotus vakavasti. Meidän tulee valvoa ja panna pysyvästi pois pimeyden teot eli pimeys. Pimeys on elämä, jota me elimme ennen uskoontuloamme.
Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina (Ef. 5:8). Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1.Joh. 1:7).
Vuosi 2023 on ollut yhtä koettelemusten helminauhaa meidän elämässämme ja työkohteissakin. Olemme kuitenkin pysyneet pystyssä ja säilyttäneet uskon, toivon ja ilon Herrassa.
Asumme edelleen poikamme luona. Jokainen mahdolliseksi katsomamme koti on osoittautunut tarkastuksessa hometaloksi. Murhetta on aiheuttanut myös se, että suuren tietokoneliikkeen teknikko tyhjensi huolimattomuuttaan koko tietokoneeni ja samalla varmuuskopioinnit sekä kaikki pilveen säilytetyt asiat. Yli 30-vuoden kirjalliset työni katosivat – samoin kaikki kirjani ja niiden valmiit englanninkieliset käännökset! Siksi myös nettirukoilijat joutuivat nyt tauolle.
Haitilla on edelleen nälänhätää ja levotonta. Herra ruokkii kuitenkin omansa ihmeellisesti. Hän suojelee, ohjaa, lohduttaa ja pitää terveinä. Herran rakastavassa läsnäolossa ihmisiä pelastuu kaduilla ja kujilla ja tulee sitten kasteellekin. Uusia testamentteja hankitaan ja jaetaan. Sanan opetus, kiittäminen ja ylistäminen on seurakunnissa ja kouluissa jokapäiväistä. Se nostaa katseet ja sydämet vaikeuksista Herraan.
Olemme nyt pakanneet Haitille vaatteita ja ruokaa ym. tarpeellista. Lasti on valmiina laivattavaksi Miamin satamassa.
Intiassa evankelioidaan, rukoillaan ja paastotaan paljon ja iloitaan Herrassa. Väkeä pelastuu ja kastetaan. Sairaita paranee ja riivattuja vapautuu!
Joulu on hyvää evankelioimisen aikaa niin Haitilla kuin Intiassakin. Työryhmät valmistautuvat nyt sadonkorjuuseen.
Kiitos sinulle rakas ystävämme työn tukemisesta ja esirukouksista. Herra siunatkoon kylvösi tähän hyvään ja hedelmälliseen maahan.
Me toivotamme sinulle siunattua joulua Jeesuksen läsnäolossa!
Rahankeräyslupa: FinnBeraka ry:lle (Y-tunnus 2444361-5) Poliisihallituksen 03.11.2023 myöntämä keräyslupa numero RA/2023/1341 alkaen 01.01.2024. Koko Suomi paitsi Ahvenanmaa. Kerätyt varat käytetään opetus- ja valistustoimintaan sekä humanitaariseen avustustoimintaan. Varoja käytetään myös kriisipalveluun ja lähetettyjen työntekijöiden ylläpitoon. Työn kohdealueet ovat Haiti, Intia, Kenia ja Meksiko. FinnBeraka ry, Lähdepolku 11 A, 00660 Helsinki.