Nälkiintyneen, likaisen joutoväen ja rähisevien aseistettujen rosvojoukkojen vaaniessa uhrejaan pankkien lähistöillä, hoitavat henkeään ja rahapussiaan kunnioittava älymystö ja lähetystyöntekijät raha-asiansa kaupungin ulkopuolella olevien tukkukauppojen ja tehtaitten pienissä hämärissä asein vartioiduissa konttoreissa. Pankkeihin johtavat tiet ovat liian vaarallisia muiden kuin rutiköyhien kerjäläisten ja villien katulasten kuljettaviksi.

Tällaisen tehtaan toimiston pieneen odotushuoneeseen tuli lyhyt pyöreävatsainen musta mies. Valkoiseksi muuttunut ja takaraivolta harventunut kihara tukka kiilsi mustassa päänahassa. Naama loisti ilosta, ja aurinkoiset silmät säkenöivät valoaan jokaiseen huoneessa olijaan. Kevyesti pyörähdellen mies ojensi paksun hiestä märän kätensä, ja teki isällisen napakasti tuttavuutta jokaiselle. Lempeän pehmeä naurunrämäkkä ja ihasteleva kiljahtelu säesti hänen tepasteluaan. Tuossa ahtaassa konttorissa mekin, Risto ja minä, löysimme itsemme hänen lämpimästä sylistään ja kuulimme lupautuvamme hänen vieraikseen.

Ennen kuin huomasimmekaan, me olimme sulloutuneet läski läskiä vasten, sylikkäin, pieneen isoisänisänisän aikaiseen vaaleansiniseen autoon, joka nytkähti yskien ja pärskähdellen liikkeelle. Troopiikin keskipäivä kiehui kuumuuttaan. Hiki virtasi. Rämistimme pääkaupungin monttuisia ja pölyisiä myyntikatuja päälaet hellinä pompuista kattoon. Jarrut vihelsivät ja moottori piti valittavaa ääntä. Pääsimme perille, miehen suuren kirkkorakennuksen parkkipaikalle.

Pullea on nykyisin eräs voimallisimmista Jeesuksen kutsumista pastoreista Haitilla. Hänen seurakuntansa kasvaa kasvamistaan kuin tukka päästä. Kuuntelimme hengittämättä, silmät selällään miehen historiaa, miehen, jolla oli nyt jo tuhannen hengen seurakunta:

Pullea oli aikoinaan palvellut saatanaa. Ei sillä lailla huomaamattaan kuin nimikristityt tai ulkokultaiset palvelevat Jeesusta; ne, joiden mieli ja ajatukset ovat yhä maailmassa. Eikä sillä lailla kuin ne, jotka ovat liukuneet ensimmäisestä rakkaudestaan haalistuneina penseyteen. Vaan tämä mies, Pullea, palveli paholaista oikein olan takaa tälle verivalan tehneenä, vihittynä saatanan pappina niin USA:ssa, Kanadassa, Haitilla kuin muissakin Karibian saarten maissa. Pullea antoi innolla kaikkensa saatanalle, ja sai vastalahjaksi suuremman voiman kuin kenelläkään muulla paholaisen palvelijalla oli.

Miehen olinpaikka oli New Yorkin laitamilla, jossa hän uhrasi ihmisiä ja elukoita palvomalleen jumalalle. Mitä enemmän lämmin veri vuosi, ja mitä saastaisemmiksi orgiat tulivat, sitä lähemmäksi Pullea pääsi palvomaansa voimaa, jumalaansa. Saatana oli ilmestynyt hänelle ruumiillistuneena monta kertaa, oli opettanut ja käskenyt, oli kuljettanut tulen läpi ja tehnyt hänen kauttaan ihmeitä. Kokousten säännöllisiin rituaaleihin kuului ihmisen veren juominen ja raa’an ihmislihan syöminen.

Eräänä harmaanutuisena aamuna Pullea seisoi New Yorkissa tavaratalon edessä. Suu tiukasti viirullaan hän kylmäverisesti silmäili ohikulkevia valiten illan uhria. Silloin hänen edestään kulki pieni pellavapäinen rusoposkinen poika nuoleskellen ihmisvilinässä taidokkaasti mansikkajäätelötötteröään. Hänen mieleensä juolahti ajatus: ”Tuossa on illan uhri!” Mies lähti pojan perään ja yritti tungoksessa, huomiotta temmata pojan syliinsä. Lapsi liikahti vetäytyen kauemmaksi, vilkaisi suloisilla lemmikkisilmillään mustaan tunkeilijaan ja sopersi nopeasti kirkkaalla, tuskin kuuluvalla sopraanollaan: ”Jeesus auta!”

Mies yritti hätäisesti ottaa hänet kiinni ja kouraista syliinsä, mutta pellavapäätä ympäröi näkymätön, paksu ja kiinteä voima kuin näkymätön tynnyri. Käsi ei mennyt sen läpi, oli mahdotonta saada otetta. Poika jatkoi menoaan, lipoi jäätelöään ja väisteli töihin kiiruhtavia.

Mies raapii päänahkaansa. Mitä tapahtui? Poika pääsi häneltä karkuun. Hän ei saanut uhria kiinni. Uusi yritys, mies harppoi pitkin askelin pojan perään, vilkaisi sivuilleen, ja yritti napata pojan kiinni nopeasti ja huomaamattomasti. Lapsi huomasi miehen ja sanoi nyt jo hätäisemmin: ”Jeesus auta!” Taas naperoa ympäröi tuo näkymätön lämmin, mutta väkevä voima kuin kaupungin kivimuuri tai sementti seinässä. Mies ei saanut edes kosketettua poikaan, vaikka yritti nyt jo sekopäisen vimman vallassa aprikoosinsävyisiksi kellastuneet hampaat happamasti narskuen.

Hiki valui otsalta paksuihin mustiin kihartuneisiin kulmakarvoihin, tippui niistä silmille kuin rienaava puro, häiriten näköä. Samalla suuta kuivasi ja järjetön raivo nousi mielen salatuimmissakin lokeroissa. Mies kääntyi katsomaan näyteikkunaan päin kääntäen selkänsä pojalle. Hän kiivaili täristen rukouksensa, hoki vahvat kirot ja loitsut kädet vatkaten, manasi ja pyysi saatanaa auttamaan. Näkemättä tai kuulematta mitään hän sokeasti keskittyi täyteen hirviömäiseen voimaansa, siihen kiduttavaan ja sadistiseen ja tunsi jo kuuman veren maun suussaan. Uhri on saatava! Se kakara on saatava!

Poika oli tallustellut jo parin korttelin verran. Jäätelö oli huvennut. Mies syöksyi hillittömään raviin. Tällä kertaa hän riuhtaisisi pojan syliinsä. Poika seisoi lelukaupan edessä, katsoi ihastuneena sähköjunaa ja puhuvaa Mikkiä, vilkaisi taakseen ja näki lähestyvän mieshirviön, hiessä, sylki poskella, silmät ja kaulasuonet pullistuneena. Poika rääkäisi koko sydämestään: ”Jeesus auta!”

Mies yritti tarrata kiinni, lyödä tai potkaista kumoon. Hän yritti kuin raivosta seonneena, mutta ei onnistunut. Voima ei näkynyt, mutta tuntui! Se työnsi häntä pois pojasta vahvana, pelottavan varoittavana ja läpipääsemättömänä.

Pojan silmissä oli viatonta kirkkautta, sellaista, minkä Pullea olisi tahtonut tuhota. Tuo kirkkaus vaivasi ja raastoi saatanallista mieltä. Paholaismies töllötti paikalleen naulittuna Stop-merkin lailla kuin lopullisesti järkensä menettäneenä, ja katsoi kauan juoksevan pojan perään.

Lopulta hän sukelsi asuntoonsa vinkuen katkeruudesta, ja yrittäen löytää päämäärättömille ajatuksilleen punaista lankaa. Kuinka pikkupojalla saattoi olla suurempi voima kuin saatanan ykkösmiehellä? Hänhän oli mahtavin, oli tehnyt suurimmat ihmeet, haudannut ihmisiä elävältä, murhannut ja tehnyt kuuliaisesti kaiken, mitä saatana oli vihjannut. Pullea ei ollut koskaan ennen menettänyt uhriaan. Miksi nyt?

Miehellä oli musta veren tahrima kotialttari, jonka päällä oli mustat kynttilät ja kuivuneesta verestä muodottomaksi tulleet puunuket. Ne edustivat esi-isien henkiä. Pöydän vieressä oli uhrattujen ihmisten pääkalloja, koirien pääkalloja, kanojen luita, veripikari, magian jauheet ja yrtit. Pyhä käärme luikerteli kannettomassa pärekorissa. Miehen pää oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Pimeän mielen kammiot kirkuivat pilkkaa, syyttivät ja ivasivat. Masennus tunki sisään kuin veitsi voihin.

Mies paastosi, rukoili ja loitsusi, luki kaikki mustat kirjansa. Vastaus pojan voimaan oli löydettävä. Kaksi viikkoa kului. Mies pysyi nyt jo heikkoudesta horjuen mustan alttarinsa edessä, ei mennyt kokouksiin eikä laskenut ketään luokseen. Punaista lankaa ajatuksiin ei löytynyt. Vastausta pojan voimaan ei tullut.

Viimein tämä vihaa ja murhaa uhkuva miespahanen, nyt jumalansa ”hylkäämänä” ja pikkupojassa olevan voiman voittamana, päätti ampua itsensä. Mutta kun hän nosti ladatun aseen suonien pullistamalle mustalle ohimolleen, seinän läpi tuli valkea olento. Pullea vajosi vetelänä lattialle käärmekorin viereen. Ihmeellinen, ennen kokematon rakkaus täytti huoneen. Kyynelten virratessa Pullea näki mustanverestävillä silmillään kuin harmaan usvan läpi koko menneen elämänsä: murhat, orgiat ja kaikki kauheudet, joita hän ennen niin rakasti. Ensimmäistä kertaa elämässään hän koki tekonsa kauheiksi, synniksi. Mies ulvoi koristen, oksensi vihreää limaa ja kouristeli. Hän kerjäsi anteeksiantoa ja näki, kuinka saatanan voimat poistuivat hänestä.

Valkea olento, Jeesus, otti häntä kädestä: ”Älä pelkää. Saat anteeksi. Seuraa ja palvele minua. Minä teen sinusta ihmisten kalastajan”. Kyynellammikossa rähmällään ja inhottavien taikakalujensa ympäröimänä tämä saatanan lähin mies antoi elämänsä Jeesukselle. Hän sai paljon anteeksi ja koki todellisen rakkauden. Hän vapautui synnin orjuudesta. Kaikki entinen meni. Tilalle tuli ilo ja rauha, jota Pullea ei ennen tiennyt edes olevan. Miehestä tuli uusi luomus ja Jeesuksen täysipäiväinen palvelija, Pyhän Hengen voitelema seurakunnan pastori. Hän oli tuo tehtaan konttorissa kohtaamamme pyöreävatsainen ilopilleri.

Saatanan palvojat eivät koskaan yrittäneet kostaa Pullealle, että hän jätti heidät. He ajattelivat Pullean olleen ennen vahvin, ja nyt hänellä oli vielä entistäkin suurempi voima, kun hän oli siirtynyt voittajansa Jeesuksen valtakuntaan.

Jeesus tahtoo pelastaa jokaisen, Pulleankin kaltaisen. Hän kutsuu nuoria ja vanhoja tehtäviinsä. Herra tyhjentää, muokkaa, täyttää ja testaa, kunnes uskova on kasvunsa vanutuksissa pelkistynyt Jumalalle otolliseksi lihasydämeksi. Herra riisuu asioista, joihin ihminen turvautuu, tai joista hän pitää kiinni ajatellen, että ‘tähän minulla on lupa’. Jumala on tehnyt ja tekee historiaa yksin ja ihmisten kautta. Hän käyttää tämän päivän tavallisia ihmisiä, sinua ja minua, ja huomenna seuraavaa sukupolvea.