Syyskuu 2022

Tässä valmistetaan 20 000 evankelioimispakettia kesäkuun jakoa varten.

Tässä valmistetaan 20 000 evankelioimispakettia kesäkuun jakoa varten.

Rakkaat työtoverimme Herrassa,

Me kiitämme uskollisesta mukanaolostanne rukouksin ja varoin. Herran huolenpito teidän kauttanne rohkaisee meitä ja työkohteitamme suurissa vaikeuksissa, nälänhädässä ja hengenvaarassa. Kaikkialla läsnä oleva Herra ei jätä meitä eikä teitäkään yksin.

HAITI

Elämä Haitilla on ollut vaikeaa. Jengit ovat taistelleet koko kevään ja kesän poliiseja vastaan. Sekasorto ampumisineen, joukkoraiskaamisineen, pahoinpitelyineen, ryöstelyineen ja kidnappaamisineen on ollut pelottavaa. Pohjaton tuska ja hätä näkyy asukkaiden silmistä.

Hoitamattomat sairaat kuolevat kuumuudessa kaduille. Ahdistus ja pelko saa perheet pakenemaan päämäärättömästi ja etsimään mitä tahansa koloa, johon perhe mahtuisi. Kaduilla lojuu jo aikoja sitten kuolleita päättömiä, jalattomia tai kädettömiä ruumiita. Ihmiset säntäävät niiden ohitse. On riennettävä jonnekin, päästävä turvaan. Lapsiperheitä asuu ulkona likaisten ja veristen teiden varsilla, asfalteilla ja puistoissa. Asukkaat viilentävät itseään lätäköissä. Siksi sateet ovat heille taivaan lahja.

Nälänhätä on mittaamaton. Jollain alueilla jaetaan ruokaa, mikä riittää vain jonon ensimmäisille. Lapsia kuolee nälkään. Kodittomat eivät voi keittää eikä säilyttää ruokaa – eikä sitä olekaan, koska ryöstetyt kaupat ammottavat tyhjyyttään, ja työttömällä kansalla ei ole rahaa. Käymälöiden virkaa hoitaa mikä tahansa paikka ja pesupaikat ovat lätäköitä.

Heinäkuussa ammuttiin 10 vuorokauden sisällä yksistään Cite Soleilissa 470 ihmistä. Kouluja on tuhottu. Jengiläisiä pistäytyi myös meidän kirkossa. He etsivät pastoria tapettavakseen. Herra oli sitä ennen kehottanut pastoria poistumaan kokouksesta. Myöhemmin he ampuivat pastoria kohti monta kertaa. Hän kertoi kokeneensa ”luotisuihkun”, mutta yksikään luoti ei osunut häneen. Orvot piilotettiin.

Haitin venepakolaisuus alkoi. Pakolaiset lähtevät suurin joukoin huonoilla veneillä kohti Amerikkaa. Harvemmin he pääsevät perille.

Kanada lahjoitti Haitin poliisille 20 aseistettua kulkuneuvoa ja aseita. Poliisi sai nyt jengimellakat loppumaan ja pystyy ylläpitämään turvallisuutta. Tilanne slummissa on rauhoittunut. Seurakunnat ja koulut ovat aloittaneet toimintansa. Orvot ovat palanneet yhteiseen kotiinsa. Heidät valmistettiin rukouksin ja sanaa lukien uuteen kouluvuoteen. Pitkästä aikaa näyttää, että ”auringon paiste syrjäyttää ahdistuksen sumun”.

Kuolleitten näkeminen, jatkuva ammuskelu ja huuto ovat aiheuttaneet kauhua. Kansa janoaa nyt pelastusvarmuutta Herrassa, sisäistä iloa, rauhaa, voimaa ja turvaa. Jeesus on läsnä. Hän armahtaa, nostaa, parantaa ja hoitaa väsyneet.

Kiitos ja kunnia Herralle! Yksikään meidän orpolapsistamme ei ole sairastunut koronaan tai mihinkään muuhunkaan tautiin. Herra on suojellut heidät. Myös 5-lapsinen pastoriperhe on pysynyt terveenä, vaikka olosuhteet ovat olleetkin huonot. Uskovilla on myös ihmeitten kautta riittänyt ruokaa. Kiitos teille uhreistanne!

Rikollinen mies tuli uskoon ja kasteelle.

Rikollinen mies tuli uskoon ja kasteelle.

Rikollinen mies tuli uskoon ja kasteelle.

Rikollinen mies tuli uskoon ja kasteelle.

 
INTIA

Kesäkuussa Pohjois-Intian vuoristossa jaettiin 20 000 evankelioimispakettia. Eräässä kokouksessa tuli 10 henkilöä uskoon ja myöhemmin myös kasteelle. Lisäksi Bhikampurissa pelastui pelätty rikollinen mies. Hän tuli kasteelle heinäkuussa ja valmistautuu 2-vuotiseen raamattukouluun Delhissä.

Heinä-elokuussa valmistettiin syyskuuksi 30 000 evankelioimispakettia. Evankelioimisryhmä lähtee vuoristoon monsuunisateiden hellitettyä.

Meidän tulisi vaelluksessamme pysähtyä kuuntelemaan Pyhän Hengen ääntä. Emme voi sitten Herraa seuratessamme mitata itseämme toisilla ihmisillä. Herra ei vertaa meitä toisiin. Hän odottaa meiltä henkilökohtaisella uskonelämämme tasolla olevia asioita ja näkee meidät menestyvinä, kun me toimimme Hänen kehotuksensa mukaisesti.

Herralla on tarkoitus jokaisen elämälle. Hän on edeltä valmistanut asioita meidän eteemme. Meidän tulee uskaltaa totella Pyhän Hengen ääntä, vaikka kutsumme olisikin erilainen kuin toisilla. Daavid oli erilainen kuin veljensä. Hän lähti rohkeasti Goljatia vastaan. Elisa ei pysähtynyt profeetan oppilaiden puheisiin Elian tulevasta kuolemasta. Hän tahtoi kaksinkertaisen osan Elian hengestä. Meidänkään ei tulisi jämähtää tavanomaiseen eikä kulkea samoja vanhoja polkuja tai odottaa samoja näkyjä kuin toiset saavat. Daavid tappoi sotaväen keskellä jättiläisen. Tällaiset rohkeat ja periksiantamattomat sisaret ja veljet palkitaan heidän uskostaan, rohkeudestaan ja kuuliaisuudestaan.

Pyhän Hengen johtaessa erilaisuutemme tulee esille vihollisen tylsistyttävässä pimenevässä maailmassa. Moni putoaa kelkasta, kun ei ”kuule” Pyhän Hengen ääntä, joka tahtoo ohjata, suojella ja varottaa. Kun vihollinen uhkailee, hyökkää tai hämmentää mielemme, meidän tulisi kuunnella Herraa pysyen rukouksessa ja sanassa.

Rukoilkaa lakkaamatta (1.Tess. 5:17).

Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta (Efe 6:18).

Psa. 91 kertoo meille Jumalan lupauksista, jotka meidän tulisi sisäistää omaan elämäämme. Meillä on varma voitto vihollisesta, kun me vetoamme Jeesuksen nimessä lupauksiin:

1 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
2 se sanoo: “Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan”.
3 Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
4 Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
5 Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
7 Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
8 Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. –
9 Sillä: “Sinä, Herra, olet minun turvani”. -Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
10 Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
11 Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
12 He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
13 Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. –
14 “Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen.” (Psa. 91:1-16).

Uskomme kasvaa tuntiessamme Jumalan tahdon ja lupaukset. Voittavan uskonrukouksen salaisuus on Jumalan tahdon tunteminen.

Te rakkaat olette kiitosten siivittäminä päivittäin rukouksissamme.

Teitä siunaten,

 

 

 

 
 
Rahankeräyslupa: FinnBeraka ry:lle (Y-tunnus 2444361-5) Poliisihallituksen 03.11.2023 myöntämä keräyslupa numero RA/2023/1341 alkaen 01.01.2024. Koko Suomi paitsi Ahvenanmaa. Kerätyt varat käytetään opetus- ja valistustoimintaan sekä humanitaariseen avustustoimintaan. Varoja käytetään myös kriisipalveluun ja lähetettyjen työntekijöiden ylläpitoon. Työn kohdealueet ovat Haiti, Intia, Kenia ja Meksiko. FinnBeraka ry, Lähdepolku 11 A, 00660 Helsinki.