Toukokuussa 2013


Yksi evankelioimisryhmistämme lähdössä jakamaan evankelioivia kirjojamme.

Yksi evankelioimisryhmistämme lähdössä jakamaan evankelioivia kirjojamme.

Rakas ystävä,

On innostavaa kun työssämme on sinunlaisiasi ihmisiä, jotka rukoilevat ja tukevat työtämme. Me kiitämme sinusta Herraa ja rukoilemme sinun ja rakkaittesi puolesta. Sinun kauttasi Herra on hoitanut niin meitä, haitilaisia kuin intialaisiakin. Tulet kerran, Herran tykönä, yllättymään iloisesti voitettujen sielujen paljoudesta ja kauttamme aikaansaamastasi valtavasta rakkaudentyöstä. On hyvä kulkea yhdessä hyvän, rakastavan ja armahtavan Herran jalanjäljissä.

HENKILÖKOHTAISTA:

Marja oli maaliskuussa sairaalassa. Hänen sydämensä meni ”eteisvärinään”. Sydämen rytmi katosi. Veri ainoastaan värisi paikallaan ja alkoi sakkautua hyytelön tavoin. Jalat pettivät alta. Silmistä meni näkö pari kertaa. Lääkärit valmistautuivat lyömään sähköshokkeja rintaan. Mutta kuinka ollakaan, sydän alkoikin, kiitos Herralle, toimia suoneen pannuilla lääkkeillä ilman shokkeja. Marjan elämä oli minuuteista kiinni. Hän oli huonossa kunnossa. Mutta nyt sydän on todettu usean lääkärin toimesta täysin terveeksi. Syytä tapahtuneeseen ei tiedetä. Sydämen pysymistä rytmissä valvotaan lääkkeillä. Verenohennuslääkkeillä estellään tukoksia ja halvaantumista. Marjalla ei ollut sairausvakuutusta, joten laskujen vuori on rauhaa koetteleva. Muuten Marja voi hyvin ja on työkunnossa. Kiitos Jeesukselle!

Risto ei ole vieläkään saanut hoitoa syöpään, vaikka lääkärit sanoivat tammikuussa, että hoidon aloittamisen siirtäminen kahdella kuukaudella on vaarallista. Vakuutusyhtiö lupaa, peruu ja vastustelee jatkuvasti vaihtelevilla ja mitä epäloogisimmilla tekosyillä hoidon korvaamista! Nyt on kuitenkin noussut mahdollisuuden pilvenhattara. Miamissa intialainen professori on varannut Ristolle leikkausajan 28.5.2013. Toivomme, ettei vakuutusyhtiö taas kiellä leikkausta viime hetkellä. Suomessa Risto ei saa hoitoa Kela-kortin menetettyään. Rukoilethan tuon leikkauksen puolesta.

Risto on kuitenkin pirteä, hyvässä kunnossa, ilman kipuja ja työvireessä.

Sydämelliset kiitoksemme, että olet muistanut meitä rukouksin näiden suurten koettelemustemme aikana. Rukouksesi ovat kantaneet. Olemme kokeneet Herran läsnäoloa, lepoa ja rauhaa. Vaikeimpien hetkienkin aikana olemme luottaneet Sanan lupauksiin ja Jumalan huolenpitoon. Olemme toimineet uskomme mukaisesti ja kokeneet vaeltavamme jo valmiissa teoissa. Lämmin myötäelämisesi on rohkaissut ja auttanut meitä henkisesti. Et jättänyt meitä yksin…Herra palkitkoon satakertaisesti rakkautesi.

HAITI:

Huhtikuussa seurakunnat tekivät evankelioimisretkiä syrjäkyliin. Jokaisessa pysähdyskohteessa tuli väkeä uskoon, jopa useita lapsia. Tuo innostaa heitä yhä aktiivisemmiksi taivasten valtakunnan läheteiksi voodoon pimeyden keskellä. Haitilaiset kiittävät esirukouksistasi ja huhtikuussa jaetuista 4044 ateriasta.

INTIA:

Intiassa seurakunnat paastosivat ja rukoilivat pari viikkoa Riston puolesta. Nyt he paastoavat säännöllisesti joka perjantaina. He kokevat valtavaa voimaa, riemua, rauhaa ja voitelua todistaessaan ja julistaessaan Pyhän Hengen ohjaamina. Huhtikuussa perustettiin Dharamshalaan naisille paikka, jossa he opettelevat ompelemaan. Koululaisille järjestetään omaa päivittäistä ohjelmaa. Tämän keskuksen kautta kristityt saavat helpommin yhteyttä ympäristön naisiin, lapsiin ja kouluihinkin. Meidän, Riston ja Marjan, piti alunpitäen olla siunaamassa tuo paikka käyttöön, mutta meno siirtyi sairastumistemme vuoksi.

Köyhät vuoristolaiset kiittävät huhtikuussa jaetuista 5646 aterioista.

Uuden toimintakeskuksen lapsia.

Uuden toimintakeskuksen lapsia.

Aikomuksenamme oli kirjoittaa muusta aiheesta, mutta Herra kehottikin kirjoittamaan Jumalan valtaistuimen ympärillä olevien seitsemän hengen voiteluista, jotka toimivat maan päällä Pyhän Hengen kautta. Näistä ja muistakin voiteluista Marja on kirjoittanut kirjassaan Iisebelien keitokset sakenevat.

”Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti!” (Ilm. 1:4-6.)

Ketkä ovat nuo Herran valtaistuimen edessä olevaa seitsemää henkeä, jotka lähettävät meille Jeesuksen kanssa armon ja rauhan? Vaikka heistä puhutaankin Raamatussa monesti, he jäävät kuitenkin monelta huomaamatta. Ennustaessaan Jeesuksesta Jesaja nimeää nuo Jeesuksen päällä lepäävät seitsemän henkeä:

”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.” (Jes. 11:1-4.)

”Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikään kuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. (Ilm. 5:6). Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.” (Ilm. 4:5.)

Meidän on tässä muistettava, että on vain yksi Pyhä Henki! Uskovina me olemme jo vastaanottaneet Hänet (Joh. 7:37-39; 15:16,26; Ef. 4:4). Nuo Jumalan armoistuimen edessä olevat seitsemän henkeä toimivat voiteluina Pyhässä Hengessä. Seitsemän on Jumalan täydellisyyden luku. ’Seitsensäikeinen’ voitelu Pyhässä Hengessä ilmenee elämässämme seitsemällä eri tavalla tai alueella ja on Jeesuksen elämää meissä, Pyhän Hengen temppeleissä. Se saa meidät kantamaan Hengen hedelmää ja johtaa meidät Herran työhön.

Jeesuksella toimi maanpäällisen toimintansa aikana nuo Pyhän Hengen seitsemän voitelu-aluetta. Hänellä oli Hengen täyteys ilman rajoja. Tuo rajaton voiteluyhdistelmä, yksi ruumis ja yksi Henki (Ef. 4:4) on jokaisen uskovan saatavissa, jos me sallimme Pyhän Hengen tehdä meissä työtään, valmistaa ja johtaa meitä Jeesuksen kaltaisuuteen, Hengen täyteyteen.

Me tarvitsemme Pyhän Hengen täyteyttä käyttäessämme auktoriteettia Jeesuksen nimessä. Sanassa mainitut seitsemän silmää edustavat hengellistä näkökykyä. Jeesus näki Hengessä hengen maailmaan. Seitsemän sarvea edustavat hengellistä auktoriteettia. Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä (Matt. 28:18). Seitsemän tulilamppua edustavat taas Pyhän Hengen kastetta. Lampuissa käytetty öljy edustaa Pyhää Henkeä. Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Hengen tuli puhdistaa. Pyhän Hengen voima toimii siis niiden kautta, jotka ovat kastetut Pyhällä Hengellä (Matt. 28:18; 4. Moos. 4:9; 1. Sam. 16:13). Käyn tässä lyhyesti läpi nuo seitsemän henkeä.

HERRAN HENKI vetää pelastukseen, parantaa, vapauttaa, antaa armolahjat ja voiman ja valmistaa voiteluihin.

Hänet mainitaan ensimmäiseksi noista seitsemästä hengestä. Herran Henki antaa meille voiman tulla Jumalan lapsiksi ja perillisiksi (Joh. 1:12-13; Jaak. 1:18). Me saamme Häneltä profetian hengen: ”…Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki” (Ilm. 19:10). Saamme myös voiman tunnustaa Jeesus Herraksemme sekä elää tunnustuksemme ja Raamatun mukaisesti. Varmasti jokainen meistä oli heti uskoon tultuaan innokas, palava ja rohkea todistaja! Herran Henki antaa meille auktoriteetin toimia niin, että Herralta saamamme tehtävät tulevat tehdyiksi. Herran Hengen voimasta meidän tahtomme tulee ristiinnaulituksi: ”…ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Eläessämme Hänen ylösnousemusvoimassaan me muutumme kirkkaudesta kirkkauteen. Herran Henki valmistaa meidät saamaan muutkin seitsensäikeiseen voiteluun tulevat voitelut: viisaus, ymmärrys, neuvo, voima, tieto ja Herran pelko (1. Kor. 12:3; Gal. 2:20a; 2. Kor. 3:18).

Herran Henki vaikuttaa myös sen, että meidän ruumiimme parantuu: ”Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.” (Room. 8:11.)

”Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.” (2. Kor. 3:17.)

VIISAUDEN HENKI antaa yliluonnollista viisautta ja kyvyn erottaa hyvän pahasta. Viisaus tulee sydämeen (San. 3:19-22; 2:1-6; San. 2:10).

Jumalan viisaus on erottelukykyä ja Hengen sekä voiman osoittamista. Me tarvitsemme viisautta ja taidollisuutta hengellisissä taisteluissa sekä vastustajiemmekin edessä. Paavali sanoi: ”Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen.” (1. Kor. 9:26; 1. Kun. 3:9,28; 1. Kor. 2:4-5; Luuk. 21:15.)

Marja on kirjoittanut tästä viisauden hengestä kirjassaan Rakas Kaikkeni Elämän Vesi. Siinä hän kertoo keskustelustaan Herran kanssa pyydettyään Häneltä viisautta: ”Pyysin, että Isä kertoisi minulle, kuka tämä viisaus on (San. 8:12-32). Onko se Isä, Jeesus, Pyhä Henki vai joku neljäs persoona? Herra vastasi: ”Sinä et voi ymmärtää koko viisautta, mutta annan sinulle osan siitä, sinun osasi.” Sanoin Herralle: ”Haluan enemmän kuin oman osani. Haluan niidenkin osuuden, jotka eivät välitä sitä itselleen pyytää.” Pyysin, että Herra laajentaisi ymmärrystäni niin, että Hän voi antaa minulle enemmän viisautta. Koin, että se oli otollinen rukous. Herra vastasi: ”Rakkaani, annan sinulle enemmän.” Kysyin: ”Miten Sinä, Herra, sen annat?” Herra sanoi: ”Kirjoita, kun puhun sinulle.” Hän jatkoi: ”Minun tahtoni tulkoon sinun tahdoksesi. Viisaus ei tule isona kimpaleena. Olet näkevä sen elämässäsi. Pysy nöyränä edessäni, niin viisaus on sinulla.”

Samassa sain näyn, jossa jouduin erottamaan hyvän pahasta ja oikean väärästä. Herra sanoi: ”Nyt sinulla oli viisautta. Ymmärsit erottaa oikean väärästä. Laajennan ymmärrystäsi käsittämään hengellisiä asioita. Sanassa sanotaan, että viisaus oli Jumalan tykönä ennen kuin maailma luotiin. Minä olen viisaus – sinun Isäsi. Myös Jeesus on viisaus, onhan Hän minusta. Osa viisaudesta on Pyhän Henkeni kautta teissä, minun omissani. Valvokaa puheitanne ja opetustanne. Olkaa raittiit ja täyttykää Hengelläni, viisaudella, niin teillä on auktoriteetti ja voima hallita. Tutkikaa kaikki hengellisesti. Tehkää sitä, mikä on otollista. Hyljätkää se, mikä ei ole otollista. Näin kasvatte viisaudessani, Hengessäni…”

Paavali erottaa Jumalan viisauden maailman ja riivaajien viisaudesta: ”Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan. Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.” (Jaak. 3:14-17; Kol. 2:23.)

Viisauden voitelu antaa ymmärrystä Jeesuksesta ja Hänen voimastaan. Viisauden kautta me ”tunnemme” Herran ajatuksia ja tiedämme, mitä Hän on tekemässä. Tuo on ’salattua, maailmalta kätkettyä viisautta meidän kirkkaudeksemme’: ”mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” (Ef. 1:19-20a; 1. Kor. 2:6-16; Joh. 14:26; 1. Kor. 2:6-9.)

Kulkiessamme Pyhän Hengen johtamina Herran viisaus toimii meissä, ja Hänen tahtonsa tapahtuu elämässämme.

”Jumala vastasi Salomolle, joka pyysi Häneltä viisautta: “Koska sinulla on tämä mieli etkä anonut rikkautta, tavaraa ja kunniaa, et vihamiestesi henkeä, etkä myöskään anonut pitkää ikää, vaan anoit itsellesi viisautta ja taitoa tuomitaksesi minun kansaani, jonka kuninkaaksi minä olen sinut tehnyt, niin annetaan sinulle viisaus ja taito; ja lisäksi minä annan sinulle rikkautta, tavaraa ja kunniaa, niin ettei sitä ole ollut niin paljoa kenelläkään kuninkaalla ennen sinua eikä tule olemaan sinun jälkeesi.” (2. Aik. 1:11-12.)

Salomon ei kuitenkaan huomannut sitä, että viisaus ei yksin riitä Herran tiellä pysymiseksi. Siihen tarvitaan lisäksi kuuliaisuutta Raamatun sanalle ja Jumalan pelkoa. Saarnaajan kirjan mukaan hengellistä elämäänsä hoitamaton Salomon siirtyi ajan mittaan aste asteelta luopumuksen rajamaille.

YMMÄRRYKSEN HENKI suojelee pahoilta ja kavalilta ihmisiltä (San. 2:11) antaa ilmestystietoa, auttaa näkemään asioita Jumalan näkökulmasta ja ymmärtämään Jumalan teitä.

Ymmärryksen henki antaa meille kyvyn erottaa Pyhän Hengen liikehdinnän ja kohtaamiemme ihmisten motiivit sekä pahat henget juonineen. Ehkä moni voi todistaa yliluonnollisesti ymmärtäneensä, tietäneensä, lähellään olevan henkilön petollisuuden, pahat ajatukset tms. saastaisuuden ja on sittemmin osannut välttää ko. henkilöä. Seurakunta- ja sielunhoitotyössä tämä voitelu paljastaa pimeyden linnakkeet ja ohjaa oikealle Jumalan osoittamalle tielle. Jeesus erotti ihmisten motiivit ja ajatukset sekä demoniset henget. Ymmärrys synnyttää meissä myös Kristuksen sääliä ja rakkautta lähimmäisiä kohtaan. Viisaus ja ymmärrys varjelevat meitä kaatumasta. Ymmärryksen saa joko ilmestyksen tai profetian kautta tai lukemalla Raamattua.

NEUVON HENKI on esitaistelija ja suunnan sekä ohjeitten antaja.

Päivittäisenä esitaistelijanamme ja puolustajanamme neuvon voitelu ohjaa meitä yliluonnollisesti sille tielle, jonka Herra on valmistanut meidän kuljettavaksemme, jotta me saavuttaisimme elämässämme Herran tarkoittaman päämäärään. Esimerkiksi Herra suojeli meidät ja oman työnsä kehottamalla meitä (v. 2011): ”Perustakaa pian uusi yhdistys (FinnBeraka ry) ja siirtäkää työ siihen, sillä minä teen kaiken uudeksi.”

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:8-9.)

Me tarvitsemme elämässämme neuvoja ihmisiltä ja Jumalalta. Herra vastaa aina avunpyyntöömme. Mutta meidän tulee pysyä Sanan linjassa ja lähellä Herraa kuullaksemme ja ymmärtääksemme Hänen ohjeensa sekä tarkoittamansa suunnan. Herra ilmoittaa meille suunnitelmansa, jotta me pysyisimme Hänen tahdossaan saadaksemme meille jo varatun voiton. Jumalalta saatu neuvo on totta, pysyvää ja tuottaa meissä Hengen hedelmää. (Hebr. 10:35-36; Matt. 7: 7-8; San. 19:20-21.)

VOIMAN HENKI aktivoi meissä Herran tahdon ja ajatukset sekä tekee meistä voittajia.

”Ja kun tuli sapatti, rupesi hän opettamaan synagoogassa; ja häntä kuullessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: “Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta?” (Mark. 6:2.)

Uudestisyntyneinä me olemme vapautetut maailman, oman sielumme ja pimeyden voimien orjuudesta. Olemme saaneet voiman valita tottelemmeko ja antaudummeko me Pyhän Hengen johdettaviksi vai heittäydymmekö lihamme ja sielumme kelkkaan tullaksemme penseiksi synninpalvelijoiksi. Uskomattomilla ei ole tällaista sisäistä voimaa vapaaseen päätöksentekoon. He ovat oman mielensä vihollisia ja lukittuja seuraamaan omia ajatuksiaan, tunteitaan ja mielitekojaan. He ovat oman lihansa halujen johtamia. Jumalaton tahtoisi olla vapaa valintoihin mutta hän on siihen liian heikko. (Room. 6:15; Ef. 1:16-21; 5. Moos. 30:19-20; Ef. 2:2-3; 4:17-19.)

Vihollinen tekee kaikkensa saadakseen meidätkin sivuun saamastamme tehtävästä ja Herran antamasta voimasta tehdä valintoja. Yleensä vihollinen käyttää apunaan sivuun vetämisessämme uskonnollisia ihmisiä. Siksi meissä toimiva Pyhän Hengen voima voitelee meidät ajattelemaan ja tahtomaan Herran tavalla niin, että me pysymme myrskyissäkin Sanan linjassa ja saamme tehdyiksi Herran meille antamansa työt. Raamattu sanookin:
”…se Jumala, joka minut voimalla vyöttää ja tekee minun tieni nuhteettomaksi.” (Ps. 18:32.)

Pyhän Hengen voima antaa meille rohkeuden ja voiman toimia vastustuksissa ja testeissä. Me saamme häneltä voiman vastaanottaa ihmeitä. Hän tekee meistä voittajia. Hengen voima vapauttaa meidät itsestämme niin, että me ristiinnaulitsemme lihamme haluineen ja ojennamme itsemme Kristukselle. Me olemme Pyhän Hengen voimasta vapautetut myös synnistä. Ja me vapautamme Jeesuksen nimessä saman voiman avulla toisetkin riivaajista sekä voitamme pimeyden uskonnollisine henkineen! Me teemme siis uskossa Herran tahdon luottaen siihen, että Herra tekee sen meidän kauttamme. (Jes. 46:10-11; Ps. 18:32-41; Room. 8:37; Joh. 8:31-32; 34-36.)

Uuden toimintakeskuksen naisia.

Uuden toimintakeskuksen naisia.

TIEDON HENKI antaa kyvyn sisäiseen tietämiseen, näkemiseen ja tajuamiseen.

Tiedon henki antaa meille kyvyn ”tietää” totuuden. Maallinen tieto on opittua, koettua tai hankittua. Pyhän Hengen kautta toimiva tiedon henki, voitelu, antaa meille ilmestystiedon eli sisäisen kyvyn tietää ilman omaa panostamme asiaan (Joh. 5:20). Esimerkiksi me ”näemme” henkilön aikeet ja motiivit tai ymmärrämme elävämme nyt lopun ajassa.

Tiedon Henki auttaa meitä tuntemaan Herran. Hän enentää jatkuvasti hengellistä tietämistämme ja ymmärtämistämme avaamalla meille taivasten valtakunnan salaisuuksia. Ymmärtäessämme oman arvomme ja paikkamme taivasten valtakunnassa ja sen työssä, meistä tulee aktiivisia, voimakkaita taistelijoita Herrassa, totisia Jumalan ystäviä ja työtovereita.

On tärkeää, ettemme jää ”vauvauskovina” uinumaan Herralta alussa saamiimme asioihin. Meidän tulee kasvaa Herrassa aikuisuuteen. Me teemme sen tutkimalla ja sisäistämällä Sanaa sekä viipymällä päivittäin Herran edessä. Vain silloin meille tulee kyky katsella asioita Jumalan näkökulmasta (Matt. 13:11) ja me ymmärrämme Sanan:

”…että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room. 8:28).

Halutessaan itse johtaa omaa elämäänsä monet uskovatkin etsivät neuvojikseen samanmielisiä ihmisiä kuin itse ovat. Tietäessään neuvojiensa tukevan kahdella tiellä hurvittelemista, he saavat näiltä toivomansa korvasyyhynsä mukaiset ohjeet. Ymmärtämättään he avaavat näin ovensa pimeyden voimille.

”Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkää käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’” (Matt. 13:14,15.) Parantumisemme on yhteydessä hengelliseen elämäämme ja asenteisiimme.

HERRAN PELON HENKI on tietoisuutta synnistä, katumusta, halua parannuksentekoon ja Jumalan kunnioittamista.

Herran Pelon Henki ei ole pelon henki! Pelon henki on saatanasta. Siinä on aina rangaistusta, sitomista ja lamaannuttamista. Se madaltaa katseen Herrasta pelkoa synnyttävään tilanteeseen, asiaan tai henkilöön. Herran pelko sen sijaan nostaa katseen Herraan. Siihen liittyy syntien anteeksipyytäminen, katuminen ja parannuksenteko. Herran pelossa elävä tietää olevansa armahdettu ja kunnioittaa Herraa! Hän rakastaa totuutta ja vihaa syntiä (3. Joh. 3).

”Sillä Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä vaan voiman, rakkauden ja raittiuden hengen (2. Tim. 1:7.)

Herra odottaa meiltä voideltua elämää, mikä on turvautumista yksin Häneen, vaeltamista Pyhän Hengen täyteydessä ja Hengen hedelmän kantamista (Gal. 5:22). Jotkut eivät tahdo antautua Pyhän Hengen johdettaviksi, koska haluavat nojautua omaan ymmärrykseensä, määrätä itse omaa elämäänsä ja jopa Herralta saamansa tehtävätkin. Päättäessään elämästään itse he rajoittavat Herraa!

Tietyllä uskon tasolla Herra ei enää pyynnöistämme ja odotuksistamme huolimatta kerro meille etukäteen, mitä Hän aikoo tehdä. Meidän tulee silloin luottaa Herran voimaan ja seurata ”tietämisen” sijasta Sanaa. Herra odottaa, että meillä on uskallusta antautua ehdoitta Hänen johdettavikseen sanoen: ”Herra, minä olen sinun. Käytä minua milloin haluat, missä haluat ja miten haluat.” Oppiaksemme tuntemaan Hänet uudella tasolla meidän on uskallettava mennä avatuista ovista. Jumalan lupaukset ovat jokaisella ”portaalla” samat. Ainoastaan olosuhteet, tehtävät ja testit ovat erilaiset.

Seitsemän hengen, ”seitsensäikeinen” Pyhän Hengen voitelu toimii koko ajan niin arjessa kuin hengellisissä tilaisuuksissakin. Se toimii rinnakkain tai lomittain toisten voiteluitten kanssa. Seitsensäikeinen voitelu ja elämä, Kristus meissä, on elämämme arvokkain, ihanin ja rakkain ”helmi”. Sen rinnalla ovat tavarat, maine, opinnot ja rikkaudet roskaa. Tärkeitä ovat enää Kristuksen läsnäolo, Hänen kanssaan keskusteleminen, Hänen tahtonsa ja päämääränsä. Kun seitsensäikeinen Pyhän Hengen voitelu toimii, me tiedostamme ja tunnemme sen. Se synnyttää meissä sisäisen vahvan elämän ja aktiivisesti toimivan voiman, jota pahuuden voimat pakenevat!

Kristuksen saatua meissä muotoa me ajattelemme Hänen ajatuksiaan ja teemme Hänen tekojaan. Kiinteässä yhteydessä Isään me näemme asiat Hänen näkökulmastaan. Silloin elämämme täyttyy Kristuksen tahdosta, kiinnostuksista ja ajankäytöstä omien asioittemme himmetessä ja jäädessä taka-alalle. Asenteemme muuttuvat eheyttäviksi ja korjaaviksi pysyessämme kompromisseitta totuudessa. Herran tahto toimii meissä ja meidän kauttamme, jolloin me elämme, käyttäydymme, rakastamme, säälimme ja annamme anteeksi lähimmäisillemme Jeesuksen tavoin. Jeesus lähettää meidät maailmaan, pyhittää, kirkastaa ja yhdistää meidät todistukseksi maailmalle Hänen rakkaudestansa. (Joh. 17:18-23). Olemme muukalaisia tässä ajassa eli lähetettyjä hyviä töitä varten.

Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala (Psa 69:7).

Me rakastamme sinua Herrassa ja toivomme sinulle aurinkoista ja lämmintä kesää. Muistathan olla uskollinen työssä kesäkuukausienkin aikana.

Rakkaudella,


           Marja ja Risto

Haitin kesää. Telttakylät yhä pystyssä.

Haitin kesää. Telttakylät yhä pystyssä.


 
 
Rahankeräyslupa: FinnBeraka ry:lle (Y-tunnus 2444361-5) Poliisihallituksen 03.11.2023 myöntämä keräyslupa numero RA/2023/1341 alkaen 01.01.2024. Koko Suomi paitsi Ahvenanmaa. Kerätyt varat käytetään opetus- ja valistustoimintaan sekä humanitaariseen avustustoimintaan. Varoja käytetään myös kriisipalveluun ja lähetettyjen työntekijöiden ylläpitoon. Työn kohdealueet ovat Haiti, Intia, Kenia ja Meksiko. FinnBeraka ry, Lähdepolku 11 A, 00660 Helsinki.